30.5.2004 Ulan Bator Boy

Saa on taalla kuumakylmakuumakylmakuuma. Eilen puhalsi pohjoistuuli ja satoi rakeita, joten tanaan varauduin ja laitoin villasukat, kaksi paitaa ja takin paalleni, kun laksin kaupungille. Saa oli tyyni, aurinko paistoi, kuljin t-paidassa, villasukat hiersivat jaloissa ja naamakin taisi saada vahan varia.

Hankkimani englanninkielisen The UB Post sanomalehden urheiluotsikko: "Mongolian women dominate Asian Wrestling Championships", pankaapa nimi Ts. Enkhjargal muistiin, hanesta saatetaan kuulla viela. Ainakin tiedan, mita mina ja mahdollisesti tekin taman luettuanne seurraate Ateenan olympialaisissa.

Kavelin Brianin kanssa ympari kaupunkia kilometritolkulla observoiden paikallista elamanmenoa. Mongolialaiset nayttavat melkolailla kiinalaisilta (sita ei ehka kannata sanoa heille itselleen) silla erotuksella, etta heilla on selvasti pystyt poskipaat ja keskimaarin pyoreammat kasvot. Itsellenikin varmaan tulee pystyt poskipaat auringossa siristelysta ja pyoreat kasvot paikallisesta kokoliharuokavaliosta. Palaan tahan vertailuun ehka kun paasen kiinaan asti. Niille vaaraleuoille, jotka ovat epailleet minun hankkivan mongolialaisen tyttoystavan tiedoksi, etta kylla nama hymyilevat vinosilmat ovat varsin viehattavia, mutta suosin suomalaista.

Kylla tunnen oloni ihan kotoisaksi taalla ja uskon viihtyvani, pitaa vain oppia muutama sana kielta ja tottua siihen, etta alituisesti on jostain suunnasta joku utelias vino silmapari seuraamassa toimintaani.

Lähettänyt Antti Poikola : maanantaina, toukokuuta 31, 2004 klo: 8:28 ap.

29.5.2004 Ulan Bator is here!

Puolikuudelta vaunuemanta alkaa herattelemaan porukkaa takomalla ovia ja huutamalla "Ulan Bator is here!". Varmistan asian katsomalla ikkunasta ulos, mutta siella nakyy vain loputtomasti sita kuuluisaa Mongolian aroa, joten kaannan kylkea ja yritan jatkaa unia. Kohta pian se tati kuitenkin avaa meidan hytin oven ja laittaa valot paalle, joten on aika nousta ylos.

Paiva alkoi hyvin, kun pienesta epavarmuudesta huolimatta minua oltiin asemalla vastassa. Sain kokea lievaa ylemmyydentunnetta muihin vaunusta purkautuviin reppumatkalaisiin nahden, kun heita oli vastassa vain elamoiva lauma eri hotellien majatalojen ja taksifirmojen edustajia.

Tsevgee, paikallinen yliopisto-opettaja, jonka luona naemma majailen ajoi minut ei niin suuren Ulaan Baatarin keskustan lapi kotiinsa. Uusi kotini on ihanan neuvostovaikutteisen kolossin seitsemannessa kerroksessa. Minulle osoitettiin paikka sohvalta ja tarjottiin kuppi teeta, kuinkas muuten. Kaikki mukavuudet loytyy; kuuma vesi ja kaapelitelevisio, jonka aamutarjontaan kuuluu mm. taiji-opetusta kiinan kanavalta. Mongolian kanava naytti vain virityskuvaa tahan aikaan.

Tsevgee ei itse puhu montaakaan sanaa englantia, joten han haki paikalle nuoremman kollegansa Baagiin ja lahdimme yhdessa kaupunkikierrokselle.

Ensivaikutelmani vastaa melkolailla ennakko-odotuksiani. Ulan Bator on pieni "epahistoriallinen" ja tanaan erityisen tuulinen kaupunki. Mongolian kauneus on varmasti kaikkialla muualla, kuin sen harvoissa asutuskeskuksissa. Sen sijaan ihmiset vaikuttavat iloisilta, avoimilta ja mukavilta. Siina missa venajaa taitamattomana venajalla tunsin oloni usein hieman epamukavaksi, mongoliaa taitamattomana hymyilevien mongolialaisten keskella hymyilen vain takaisin tyytyvaisena ilman huolen (tai ymmarryksen) haivaakaan. On helppo uskoa, etta jokainen mongolialainen on sielultaan nomadi. Meneillaan olevaa vaalitaistelua kaydaan promootiojurtista kasin ja ainakin Tsevgeen seinia koristavat taulut aroilla ratsastelevista maalaisserkuista.

Aivanm kuin saapumiseni kunniaksi Chingis Khaan Bank oli jarjestanyt Sükhbaatar aukilla (vrt. punainen tori) nuorien hip-hop bandien ilmaiskonsertin. Kerrassaan hulvatonta riimia mongoliaksi. Pitaa opetella enemman kielta, etta ymmartaa seuraavalla kerralla jotain.

Kavin shoppaamassa Mongolian Lonely Planetin (23000 tögrögia) ja paikallisen sim-kortin puhelimeeni (14000 tögrögia), eli kerralla hujahti noin kolmannes kuukausipalkastani, joka on 100$, eli noin 120000 tögrögia. Kuukausipalkka, jota minulle tarjotaan on kuitenkin kaksinkertainen maan keskimaaraiseen kuukausipalkkaan nahden, joten paikalliset tuskin ostelevat Lonely Planetteja saatika sitten matkustelevat.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 5:47 ap.

28.5.2004 Jurtat ja hevoset

Mongolialaisessa junassa nukuin sikeasti ja pitkaan. Herattyani totesin, etta maisemat alkavat jo vaikuttaa kohtuullisen Mongolialaisilta, vaikka olemmekin viela visusti Venajan puolella. Minulle valkeni vasta nyt, etta tahan reilun 1000 kilometrin matkaan kuluu rajamuodollisuuksineen 36 tuntia! Tama tarkoittaa, etta olemme perilla 6.30 huomisaamuna, emmeka 6.30 tanailtana, niinkuin olin olettanut.

Seisoimme Venajan puolella rajaa viisi tuntia. Ensimmaisen kolmen tunnin aikana ei nayttanyt tapahtuvan mitaan, mutta kun poistuin junasta kaydakseni asemalla vessassa totesin, ettei junastamme ollut enaa jaljella, kuin yksi vaunu, joka seisoa nokotti yksin kiskoilla.

Odotellessa tutustuin hyttikavereiden Mongolian Phrase Book:kiin:

Sain Bainuu = Hei
Bi khorin dörööv nastai = Olen 24 vuotias
Bayarlaa = Kiitos
Bayartaa = Nakemiin
Tiim = Kylla
Ügüi = Ei

Maaseudulla tarkea osa small-talkia on kysymys siita, miten karja lihoo? Lisaksi opin, ettei mongolian kielessa ole kolmatta persoonaa lainkaan.

Vihdoin yhden vaunun junamme saa dieselveturin, joka vie meidat ei kenenkaan maan yli Mongoliaan. Melkein heti nakyy ikkunasta ensimmaiset jurtat ja hevoset :)

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 5:32 ap.

27.5.2004 Pakkomielle Baikalille

Onhan se nahtava; maailman vanhin, syvin ja ehka laajin jarvi, jonka vesi on kylmaa, mutta juoma- ja uimakelpoista ja sanotaan omaavan parantavia vaikutuksia ja pidentavan ikaa.

Aamulla kavin viemassa rinkansailytykseen ja ostamassa liput Mongolian junaan. Hieman epatietoisena siita, lahteeko bussi Baikalin rannalle yhdeksalta (opaskirja vaittaa) vai puolikymmenelta (hotellin emanta vaittaa) paatin ottaa varmanpaalle ja menna yhdeksaksi asemalle. Tapani mukaan myohastyin hieman saavuin bussiasemalle 9.15. Puolikymmenen bussia ei kuulunut, joten otaksuin hotellin tadin erehtyneen.

Seuraava bussi lahtee 14.30. No eipa siina sitten mitaan, suhasin toiselle puolelle kaupunkia kantosiipialusten terminaaliin, josta lahtee paivittain useita vuoroja Baikalille. Terminaalissa minulle kommunikoitiin venajaksi, seka kalenterista osoittamalla, etta alukset alkavat kulkea vasta 29.5 eli ylihuomenna. Minibussilla takaisin linja-autoasemalle kyselemaan, etta onko sielta Baikalilta tulossa takaisin busseja niin, etta ehtisin viela junaan. Tassa vaiheessa alkoivat jo uimahousut hiostaa jalassa. Jos kielimuurin vain vaivoin ylittavasta selvityksesta jotain ymmarsin, niin ehtisin olla ruhtinaalliset puoli tuntia perilla. Baikalin nakeminen alkoi vaikuttaa epatodennakoiselta.

Toki viereen tuuppasi taksikuski tarjoamaan kyytia Baikalille vain 800 ruplaa suuntaansa, kun bussi maksaisi 57. Loppujenlopuksi sain tingittya edestakaisen kyydin 1000:lla ruplalla. No onhan se nahtava ja aina voin lohduttautua silla, etta ainakin yksi paikallinen taksikuski saa ostettua lopoa ladaansa.

Rahat meni, mutta ei kaduta yhtaan. Ensin kiipesin itseni hikeen nakoalapaikalle ja sitten kavin virkistaytymassa ja hankkimassa 20 vuotta elinaikaa uimalla pirun kylmassa jarvessa. Tosin voi olla, ettei 20 vuoden taika toimi, koska vasta liian myohaan sain kuulla, etta jarvea pitaisi ensin tervehtia uhraamalla sille vodkaa.

Vastapainona taksitorsailylle soin halpoja, mutta taivaallisen hyvia pelmeneja Cafe Blinnayassa. Ehdin junaan ajoissa ja ja talla kertaa minulla on toisen luokan cupe hytti, jonka jaan englantilaisen pariskunnan Katie ja Rich, seka kanadalaisen Brianin kanssa. Pakotettu puheselibaatti on nyt sitten toistaiseksi loppu.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 4:25 ap.

26.5.2004 Toinen paiva Siperiassa

Tama paiva on ollut hyvin poikkeava eilisesta. Ensinnakin saa on ollut huomattavan kylma ja tuulinen verrattuna eiliseen lahes helteeseen, jopa kashmir-lapasille tuli kayttoa. Myoskin kasitykseni sympaattisesta kylakaupungista hieman muuttui, kun paatin tehda retken minibussilla viisi kilometria ylavirtaan Angara-joen padolle ja kavella sielta joen vartta takaisin keskustaan. Matkanvarren nakymat olivat taydellista neuvosto-melankoliaa, koyhyytta ja ankeutta. Ne jotka asuvat hirsimokeissaan mutapolkujen varrella ovat viela onnellisessa asemassa naiden kaupunginosien asukkaisiin nahden. Ajatus siita, etta taalla on talvisin useiden kuukausien ajan kymmenia asteita pakkasta teki nakymasta viela moninverroin ankeamman, kuin mikaan aikaisemmin Kuubassa, Intiassa tai Meksikossa nakemani slummi tai koyhainkortteli.

Kohta viikon jatkunut pakotettu puheselibaatti alkaa tuottaa tulosta. Kun ei ole ketaan kenenka kanssa jauhaa paskaa, niin omat ajatukset saavat enemman tilaa. Eivat ne munkit, jotka pyrkivat meditoimalla nirvanaan ole suinkaan hakoteilla. Pieni erakoituminen tekee ihan hyvaa aina valilla ja joskus sita saattaa todella yllattya omista aivoituksistaan.

Huomio venajan junamatkailusta kiinnostuneille: on mahdollista ostaa lippu saman paivan junaan, ylihuomiseen junaan tai sita myohempaan junaan, mutta ei seuraavan paivan junaan! Nain siis ainakin valilla Irkutsk-Ulaanbaatar. Kaikkea sita oppii...

Lähettänyt Antti Poikola : torstaina, toukokuuta 27, 2004 klo: 10:58 ap.

25.5.2004 Irkutsk

Kuka sanoi, etta Siperiassa olisi kylma? Kavellessani musta paita paalla Ul. Leninaa pitkin kohti Ul. Karla Marxan risteysta hikoilin oikein kunnolla. Tosin pakko myontaa, etta aamukahdeksalta, kun kavin ostamassa aamiaistarvikkeita tilanne oli toinen ja kylma Siperian tuuli oli aistittavissa.

Aamiaisen jalkeen menin takaisin nukkumaan ja herasin uudelleen vasta varttia vaille kahdeksan Moskovan aikaa! Ilmeisesti aikaero vaikuttaa, vaikkei siirtyma ollutkaan niin nopea, kuin lennettaessa.

Ensivaikutelmani Irkutskista on, etta se on sympaattinen ja ransistynyt kaupungiksi kasvanut kyla, jonka rakennuksista monet ovat edelleen ikivanhoja hirsitaloja koristeellisine ikkunanpielineen ja kaduista vain osa paallystettyja.

Tanaan on ilmeisesti koulujen paattymispaiva tai jokin vastaava, koska koko kaupunki on taynna juhlapukeutunutta nuorisoa pitamassa hauskaa ja juopottelemassa, lisaksi osalla on jonkinnakoiset kunnianauhat paalla.

Kavin shoppaamassa itselleni verkkarihousut ja laitoin kaytannossa kaikki muut vaatteet pesuun hotellissa. Hotelin tatihan sai siita sitten hirvean satkyn, kun menin kayttamaan pesukonetta ilman lupaa. Eilinen vastaanottohenkilo puhui sentaan vahan saksaa, mutta tama nainen pisti tulemaan kahdensadan sanan minuuuttivauhdilla venajaa. Viisikymmenta ruplaa rauhoitti kuitenkin tatosen ja sain pyykkini pestya. Ihan oikeasti luulin, etta sita pesukonetta saisi kayttaa, kun se kerran oli yleisotiloissa.

Lähettänyt Antti Poikola : keskiviikkona, toukokuuta 26, 2004 klo: 11:41 ap.

24.5.2004 Juna IV

Valitettavasti ylitimme Yenisei-joen, kun oli jo pimeaa :( Yon aikana maisemat ovat muuttuneet tasaisesta suomaisemasta kumpuilevaksi metsaksi ja samalla paljon kauniimmaksi. Ensimmaisen kerran kun raotin silmiani nain idyllisen hirsikylan kylpevan auringonnousussa. Niin idelliselta, kuin se junanikkunasta nayttaa, niin en voi olla ajattelematta, millaista elama on naissa kylissa, kun puolet vuodesta on 30 astetta pakkasta. Ja etaisyyksien puolesta suomen haja-asutusalueet ovat naihin kyliin verrattuna urbaaneja lahioita.

Mantyjen ja koivujen lisaksi taalla nayttaa olevan paljon lehtikuusia. Huomionarvoinen asia, koska en ole tainnut niita luonnonvaraisena ainakaan nain paljoa aiemmin nahdakaan.

Vahan ennen saapumista Irkutskiin alapedin tatiparvi (nuori tytto oli vain yhden paivan alakerran nappurina) kavi uteliaaksi ja sanakirjan avustuksella he onnistuivat puolessa tunnissa selvittamaan minun maaranpaan, ammatin, ian ja siviilisaadyn. Lahjoitin loput evaani Vladimirille ja kankaisen suomenlipun hanen tyttarelleen.

Irkutskiin paastyani harhailin Angarsk-joen syrjaisemmalla puolella etsimassa opaskirjan suosittelemaa 'American house' majataloa. Totesin taman kaupungin olevan koirien valtakuntaa. Jokaisella syrjaisella mutakadulla juoksenteli toinen toistaan sekarotuisempia koiria ja jokaisen hirsimokin pihassa haukkui joku. Toinen silmiinpistava seikka katunakymassa oli, etta maanantai-iltana kahdeksan aikaan valehtelematta joka-toisella vastaantulevalla miehella oli pullo kourassa.

Etsimani 'American house' oli suljettu, joten hankkiuduin keskustaan Agat-hotelliin (15$/yo). Nautin suihkusta, totesin, ettei kannykalle ole kenttaa tarjolla ja menen nukkumaan.

Lähettänyt Antti Poikola : tiistaina, toukokuuta 25, 2004 klo: 7:59 ap.

23.5.2004 Juna III

Ilman paivakirjaa olisi kylla mahdotonta pitaa kirjaa paivista. Kaiken jarjen mukaan nyt on sunnuntai. Ural on jo jaanyt kauas taakse ja lahestymme hiljalleen Ita-Siperian ja Lansi-Siperian rajaa. Kummallisinta tassa kaikessa on, etta suhteellisesta yksitoikkoisuudesta huolimatta matkanteko ei ole lainkaan tylsaa. Junasta tajuaa paremmin kulkemasnsa valimatkan suuruuden ja pakollisen toimettomuuden voi kayttaa omien ajatustensa ajatteluun.

Tanaan sain toteutettua suunnitelmani kuvata videolle yhden kilometrin maisemia, siis sellaisen kilometrin, joita tallekin matkalle mahtuu reilut viisituhatta. Oivallinen paikka kuvaamiselle oli ravintolavaunun paassa auki oleva ovi (joo aiti, kylla siina oli kaide estamassa putoamisen Siperian suohon). Myohemmin eras mies yhteisen kielen puuttuessa demonstroi minulle kadesta pitaen, miksi oven edessa ei pitaisi seista. Han raahasi minut kasivarresta vieressa olevaan keittioon seisomaan kuumana hohkaavan puuhellan eteen, ilmeisesti olin estanyt viilentavan ilmavirran kulun keittioon.

Koko matkan ajan olen kohteliaasti yrittanyt tarjota kaikkea pienta syotavaa Vladimirille ja hanen tyttarelleen. Vihdoin tein lapimurron, kun tytto suostui ottamaan vastaantarjoamukseni. Ilmeesta paatellen Sisu-salmiakki ei tainnut olla erityisen hyvaa Ukrainalaiseen makuun! Myohemmin yolla tein kanssamatkustajani varmaan hulluksi nakertamalla himokkaasti hapankorppuja punkassani. Kiitos naista iloista Tarulle jonka lahjoittamasta suomi-paketista korput ja salmiakki olivat.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 7:45 ap.

22.5.2004 Juna II

Nukuttuani 650 kilometria heraan siihen, etta joku nainen haluaa vaihtaa 1000 ruplaa pienemmaksi. Unenpopperossa suostun vaihtokauppaan, mutta akkia minulle valkenee, etta naisen tarkoituksena onkin sorminappparasti vaihtaa 1000 ruplaansa suuremmaksi maaraksi ruplia. En mennyt halpaan talla kertaa.

Juna seisoo Yekaterinburgin asemalla ja suuri osa matkustajista on vaihtunut, myos Sergey alapedilta on vaihtunut suunnilleen samanikaiseksi tytoksi.

Aamiaisen hoysteeksi Vladimir tarjoaa minulle olutta ja 'Niet spasiba' yrityksistani huolimatta lasini tayttyy viela uudemman kerran.

Paivan suuriin uutisiin kuuluu, etta onnistuin peseytymaan ainakin puolittain junan vessassa. Samaa toimenpidetta voisi suositella muillekin vaunun matkustajille, silla jokakerta, kun kay haukkaamassa raitista ilmaa kestaa aina edellista kertaa kauemmin tottua vaunun sisailmastoon uudelleen.

Kirjassa 'Rikos ja Rangaistus' rikos on jo tapahtunut ja juna saapuu pian Omskiin, hyvaa yota.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 7:37 ap.

21.5.2004 Juna

Kello 00:35 juna starttaa ja vaunun kyljessa lukee Amur.

Junasta voisi kirjoittaa sivutolkulla tai olla kirjoittamatta, silla eihan taalla mitaan tapahdu, mutta kokonaisuus on silti elamys. Jouduin puolivahingossa taas samanlaiseen kolmannenluokan paikkaan, kuin Pietari-Moskova valillakin, silla Valentina, joka kavi ostamassa minulle lipun oli paatellyt, etta toisen luokan cupe-lippu olisi liian kallis.

Loositovereina minulla on tupakkayskasta karsiva mutta sympaattinen Vladimir ja hanen tyttarensa, jotka ovat Krimilta kotoisin ja matkalla Amuriin, seka alapedilla nuori Sergey, joka on ilmeinen latkafanaatikko ja ilman yhteista kielta jo alkoi keskustelun Prahan MM-kisoista, kun kuuli etta olen suomalainen. Muuten tullaan kylla kaikkien kanssa hyvin juttuun, mutta kukaan heista ei puhu sanaakaan englantia ja oma venajantaitoni rajoittuu stadin slangiin.

Yllattavan nopeasti aika kuluu, vaikkei tee muuta, kuin lueskelee, hikoilee, nukkuu ja kay satunnaisesti samovaarilla hakemassa vetta pussikeiton paalle. Maisemat ovat samanlaista pusikkoa, jota voisi olettaa nakevansa junan ikkunasta suomessakin, mutta joet ovat taalla mahtavampia ja kylat hyvin venalaisia.

Paivan ainoa keskustelu syntyi, kun hieman englantia osaava Maxim kyseli minulta kaikennakoista ja tulkkasi muidenkin kanssamatkustajien kysymyksia seka kommentteja. Etenkin naapuriloosin rouvashenkilo oli varsin utelias ja kysyi mm. voiko suomeen tulla toihin rikastumaan ja minka alan osaajille on eniten kysyntaa. Minua myos saaliteltiin, kun joudun matkustamaan taalla koyhan kansan keskella, vaikka omasta tahdostanihan mina.

Uralillekin on viela matkaa... tata kirjoittaessani juna seisoo Glazovin asemalla 1165 kilometria Moskovasta ja matkaa on tehty vajaa vuorokausi, Pervouralissa oleva Aasian ja Euroopan rajapyykki on 1777 kilometrin kohdalla ja maaranpaani Irkutsk 5185 kilometrin kohdalla.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 7:17 ap.

20.5.2004 Gruusialaista

Aloitin aamun sahaamalla edestakaisin sateessa ja rinkka selassa yhta katua etsimassa Kropotski Pereuloc katua, jolla sijaitsee Tarjan tyopaikka. Ilmeisesti venalaisia vaivaa sama tauti, kuin meksikolaisiakin, eli tieta kysyttaessa neuvotaan, vaikkei tiedettaisikaan. Vuoronperaan neuvoivat aina vastakkaiseen suuntaan milloin kolme, milloin viisi korttelia.

Lopulta loysin etsimani ja sain jatettya Rinkan Tarjan luvalla toimistoon turvaan. Aikaa etsiskelyyn kului kuitenkin sen verran, etta suunnitelmani kayda moikkaamassa Leninia meni myttyyn. No onpahan jotain nahtavaa seuraavallekin kerralle, silla Putinin kaskysta tuo kiistelty ruho makoilee punaisella torilla viela ainakin vuoteen 2012.

Hain passini Mongolian lahetystosta ja jannittyneena menin hotellillekysymaan, voisiko viisumini viela rekisteroida, vaikka kolmen vuorokauden maaraaika olikin jo kulunut umpeen. Edellisen paivan huoneenvaihtorumbaan nahden homma hoitui yllattavan kivuttomasti. Sain pienet nuhtelut, seka maasta paasya helpottavan leiman maahantulolomakkeen kaantopuolelle.

Epamiellyttava huomio, jonka tein tanaan oli, ettei tilillani ollut enaa katetta edes parintuhannen ruplan nostoon, taytynee anoa opintolainaa taas.

Kavin shoppailemassa matkaevaita Stockmannilta ja illalla syomaan Tarjan kutsumana kaupungin parhaaseen Gruusialaiseen. Kyseiseen ravintolaan pitaa kuulemma varata poyta viikkoa aikaisemmin (Gruusialaiselta mafialta ;) jos aikoo mahtua sisaan.

Lampimat kiitokset Tarjalle, Jarkille, Sirkalle ja Ristolle, jotka tarjosivat ruoat ja saattoivat minut hyvin syotettyna siuperianjunalle. Junamatkasta alkaakin kokonaan uusi etappi reissullani.

Lähettänyt Antti Poikola : torstaina, toukokuuta 20, 2004 klo: 2:49 ip.

19.5.2004 Kerrostatien liiga

Aamulla seuramatkaseurueeni jatti hotellin ja minut sinne nukkumaan, nyt alkaisi varsinainen seikkailu yksin kielitaidottomana Venajan lapi :)

Taalla hotelleissa toimitaan yleensa se. respasta saa paperilapun, jota vastaan oikeasta kerroksesta saa kerrostadilta avaimen. Matkaoppaani kehottaa olemaan kerrostatien kanssa hyvissa valeissa. Tanaan minun piti vaihtaa huonetta kahdenhengenhuoneesta yhdenhengenhuoneeseen, mutta respassa alkoivat vaatimaan muutosta lisaa rahaa, vaikka huone oli maksettu seuraavaksikin yoksi. Kerrostatien liiga oli kuitenkin puolellani ja ilman yhteista kielta he vain ohjasivat minut 12:sta kerroksesta kahdeksanteen ilman lisamaksuja ja ilmeisesti ilman keskusjohdon (respan) tietoa. Kerrostadit ovat liittoutuessaan voimakas, jopa kirjastonhoitajiin verrattava salaseura, joka voi kayttaa valtaansa joko sinun eduksi tai haitaksi.

Paivalla kavin ihmettelemassa Kremlia sisalta, mutta valitettavasti munat eivat olleet esilla (Fabergen). Myohemmin leikin venalaista uusrikasta keskustan ostoskaduilla Novy Arbatilla ja Tverskayalla. Itsellani tosin oli varaa vain kanviin ja Dostoevskyn Rikos ja Rangaistus englanninkieliseen painokseen. Ikina en ole saman paivan aikana nahnyt yhta montaa Ferraria, sportti-Audia, Mersua, Bemaria ja Hummeria ajossa.

Voi perhana! Hotelliin palattuani minulle paljastui, ettei kerrostatien voima ollutkaan riittava ja jouduin maksamaan 175 ruplaa lisaa hotelliyostani.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:35 ip.

18.5.2004 Muistelmia metrosta

Moskovan metro on ihana (ei tule muutakaan sanaa mieleen), kamala ja vaikuttava. Mexico-cityssa metrojunat olivat usein viela taydempia, mutta Moskovassa liukuportaiden kapasiteetti on ruuhka-aikaan koetuksella. Varsinkin vanhimmat kehalinjan asemat ovat koristeellisia ja mika parasta asema-arkkitehtuuri on matkustajaystavallista se. laiturialue on aina erisuuntiin kulkevien kiskojen valissa, kuten Helsingissa, mutta toisin kuin niin monissa muissa maailman metropoleissa. Epahuomiossa tuli myos yritettya, mita tapahtuu, jos ei laita voimassaolevaa lippua leimauslaitteeseen. Talloin matka tyssaa todella voimalla ja vauhdilla sulkeutuviin portteihin, jotka olivat vahalla teilata jalkani. Tehokkuus on metrossa taydessaan seka junat etta liukuportaat liikkuvat tuplanopeudella suomenserkkuihin verrattuna ja pysakkienvali ei ole mitaan Rautatientori-Kaisaniemi luokkaa, vaan vie kavellen helposti 20-30 minuuttia.

Metrolla suhailtiin sitten Ismailovaan, jossa paasimme kansainvalisen museopaivan ansiosta ilmaiseksi sisaan pikkumuseoon ja kavimme matkamuistomarkkinoilla. Muita paivan turistikohteita olivat rakettimonumentti ja ostakinon tv-torni, jotka molemmat ovat edustavia esimerkkeja takavuosien suuruudenhullusta monumentaalirakentamisesta.

Illalla olin ystavieni Inin ja Larissan aidin Tarjan mukana syomassa ja tutustumassa Moskovaan iltavalaistuksessa. Otimme lentotaksin, elika ensimmaisen auton, joka pysahtyi viittilointiin. Venajalla jokainen auto on potentiaalinen taksi, mutta ne joissa on taksinmerkki ovat vain muita kalliimpia. Kuskin kunto kannattaa tarkastaa ja hinnasta sopia tietenkin ennenkuin astuu kyytiin. Kuljettajamme Sergey vaikutti mukavalta ja ajoi meidat Lenin-vuorelle ja sen jalkeen Moskva-joen vartta ja kaupungin halki. Kiitos Ini & Larissa, teidan aiti on huippu!

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:17 ip.

17.5.2004 MOCBA

Juna oli juna. Jokainen vaunu lammitettiin hiilikaminalla, jotka puskivat savuansa hamyiselle asemalle. Veturivanhus oli valmiina kiskomaan parinkymmenenvaunun mittaista junaa yon yli vanhasta paakaupungista nykyiseen. Meilla oli paikat kolmannen luokan nukkumavaunusta, jossa oli neljan punkan avolooseja kaytavan varrella ja viela kaksi punkkaa paallekkain toisella puolella kaytavaa. Vaikka vaunu oli todella kuuma ja tunkkainen ei rankan paivan jalkeen tarvinnut junan tasaisessa nykytyksessa kauaa odotella unen tuloa. Korvatulpista oli iloa, mutten kiireisen pakkauksen jaljilta loytanyt silmalappujani :(

Moskovaan saavuimme 9.40 aamulla, mutta olisin nieluusti jatkanut uniani viela pari tuntia. Aamiaiselle menimme Arbatilla sijaitsevaan My-My (muu-muu) lehmabaariin. Seuraavaksi ryntasin ihmettelemaan Mongolian viisumin hankkimista lahetystoon. Hassunkurinen mongolialaismies palveli sujuvalla englanninkielella ja minulle osoitettu kutsukirjekin loytyi vaivattomasti. Hintaa viisumille tuli 1290 ruplaa, joka ei sinansa ole niin paljoa (38 $), mutta on se kuitenkin melkein puolen kuun palkkani Mongoliassa.

Lahetystokeikan jalkeen jaloittelin hetken verran yksin Kremlin liepeilla, mika olikin odotettua vaihtelua seuramatkailun onneen. Tahan asti kaikki olikin sujunut ennakko-odotuksiini nahden kovin mutkattomasti, mutta juna-asemalla itabyrokratia paasi vihdoin yllattamaan, kun puolen tunnin jonotuksen jalkeen sain kuulla, ettei Irkutskin lippuja myyda kyseisella kassalla lainkaan. Jonottelun jalkeen ehdimme juuri ja juuri hakea rinkat sailytyksesta ja vieda ne hotellille (sisaankirjautuminen 45 minuuttia) ennen kuin piti jo juoksujalkaa kiiruhtaa sirkukseen. Olisin mieluummin lepuuttanut tovin hotellissa, mutta jalkeenpain taytyy sanoa, etta kannatti lahtea sirkukseen. Sirkus Nikulin oli tahanastisen matkan ehdoton kohokohta. Aivan uskomaton show, jota kenenkaan moskovanmatkailijan ei kannata missata.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:00 ip.

16.5.2004 Sibeliuksella Itaan

Aamulla 7.42 Sibelius lahtee kohti Pietaria. Perinteisesti rakkaat ystavani olivat jarjestaneet minulle yllatyslaksiaiset virallisten lisaksi, joten junamatka meni krapulaisessa horroksessa lukuunottamatta rajamuodollisuuksien aiheuttamaa pienta hairiota. Ensiaskeleeni Venajan maaperalla oli viiden minuutin jaloittelu Viipurin asemalaiturilla. Sita ennen olin jo toki saanut kokea venalaisten rajaviranomaisten ystavallisen ja kielitaitoisen palvelun ;)

Matkaseurueeni koostui porukasta TKK:n venajankerholaisia matkalla Novgorodiin, seka kovin kansainvalisesta (italialainen Nicola, Katalonialaiset Judith ja Raquel, Madridilainen Ana, meksikolaiset Sharon ja Evelin, seka oppaana toimiva Inkerinsuomalainen Valentina) porukasta Moskovaan menijoita.

Pietarissa hyppasimme heti Laatokanasemalta metroon ja painelimme Nevski Prospektille. Edellisena iltana aitini oli peloitellut minua kykyjensa mukaan Pietarin metroryostoilla yms. ja kieltamatta oloni oli hieman nihkea kaikkien kamojen kanssa ruuhkassa vieraalla maalla. Massan hitaudella tutustuimme muutaman tunnin kaupunkiin ilman Valentinan opastusta, emmeka ehtineet nahda juuri mitaan. Suurinta antia oli, etta kyrilliset aakkoset alkoivat avautua pikkuhiljaa pakkomielteeksi muodostuneen kylttien tavaamisen ansiosta. Kun oppaamme Vallu taas liittyi seuraan loytyi kaupungista pienia mielenkiintoisia yksityiskohtia, jotka muuten olisivat takuulla jaaneet huomaamatta. Mm Malaya Sadovaya 3:n sisapihalta loytyi toivomuskoira, jonka tarinaa kertomalla pikkupojat elattivat itsensa. Kunlaittaa kolikon koirapatsaan kielelle, rapsuttaa sen kuonoa ja kuiskaa toivomuksensa koiran vasempaan korvaan pitaisi sen toteutua. (arvatkaa mita toivoin)

Ennen Moskovanjunan lahtoa menimme syomaan Gruusialaiseen ravintolaan (Belinskogo 3), jossa oli ihan tolkuttoman hyvaa ruokaa. Tai ehka se vaikutti tulkintaan, etta oli niin vasynyt ja nalkainen, etta olisi syonyt vaikka lapasen. Jokatapauksessa kerrassaan hyvaa shaslikia ja juustopiirasta.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 1:41 ip.

No nyt sain sitten tämän blogger.com systeemin toimimaan kotisivuillani
niin, että voin reissunpäältä tavallisella sähköpostilla lähettää
kuulumisia ja ne tulevat näkyviin tänne.

Jos joku haluaa heti tiedon sähköpostitse, kun kirjoitan jotain uutta
tänne, niin sekin on mahdollista. Laittakaa vain mulle meiliä ja lisään
teidät kuumalle listalle ;)

Lähettänyt Antti Poikola : tiistaina, toukokuuta 11, 2004 klo: 1:37 ip.

Viikon päästä olen jo Moskovassa varmaankin etsiskelemässä Molngolian suurlähetystöä. Matkakuume alkaa pian nousta, kun nyt on vihdoinkin aikaa miettiä koko matkalle lähtöä. Tänään sain meiliä Mongolian IAESTE:lta ja kysyivät, haluanko asua kaksi kuukautta asuntolassa vai mongolialaisessa perheessä ja valitsin toki perhemajoitusvaihtoehdon.

Lähettänyt Antti Poikola : maanantaina, toukokuuta 10, 2004 klo: 1:07 ip.