29.5.2004 Ulan Bator is here!
Puolikuudelta vaunuemanta alkaa herattelemaan porukkaa takomalla ovia ja huutamalla "Ulan Bator is here!". Varmistan asian katsomalla ikkunasta ulos, mutta siella nakyy vain loputtomasti sita kuuluisaa Mongolian aroa, joten kaannan kylkea ja yritan jatkaa unia. Kohta pian se tati kuitenkin avaa meidan hytin oven ja laittaa valot paalle, joten on aika nousta ylos.
Paiva alkoi hyvin, kun pienesta epavarmuudesta huolimatta minua oltiin asemalla vastassa. Sain kokea lievaa ylemmyydentunnetta muihin vaunusta purkautuviin reppumatkalaisiin nahden, kun heita oli vastassa vain elamoiva lauma eri hotellien majatalojen ja taksifirmojen edustajia.
Tsevgee, paikallinen yliopisto-opettaja, jonka luona naemma majailen ajoi minut ei niin suuren Ulaan Baatarin keskustan lapi kotiinsa. Uusi kotini on ihanan neuvostovaikutteisen kolossin seitsemannessa kerroksessa. Minulle osoitettiin paikka sohvalta ja tarjottiin kuppi teeta, kuinkas muuten. Kaikki mukavuudet loytyy; kuuma vesi ja kaapelitelevisio, jonka aamutarjontaan kuuluu mm. taiji-opetusta kiinan kanavalta. Mongolian kanava naytti vain virityskuvaa tahan aikaan.
Tsevgee ei itse puhu montaakaan sanaa englantia, joten han haki paikalle nuoremman kollegansa Baagiin ja lahdimme yhdessa kaupunkikierrokselle.
Ensivaikutelmani vastaa melkolailla ennakko-odotuksiani. Ulan Bator on pieni "epahistoriallinen" ja tanaan erityisen tuulinen kaupunki. Mongolian kauneus on varmasti kaikkialla muualla, kuin sen harvoissa asutuskeskuksissa. Sen sijaan ihmiset vaikuttavat iloisilta, avoimilta ja mukavilta. Siina missa venajaa taitamattomana venajalla tunsin oloni usein hieman epamukavaksi, mongoliaa taitamattomana hymyilevien mongolialaisten keskella hymyilen vain takaisin tyytyvaisena ilman huolen (tai ymmarryksen) haivaakaan. On helppo uskoa, etta jokainen mongolialainen on sielultaan nomadi. Meneillaan olevaa vaalitaistelua kaydaan promootiojurtista kasin ja ainakin Tsevgeen seinia koristavat taulut aroilla ratsastelevista maalaisserkuista.
Aivanm kuin saapumiseni kunniaksi Chingis Khaan Bank oli jarjestanyt Sükhbaatar aukilla (vrt. punainen tori) nuorien hip-hop bandien ilmaiskonsertin. Kerrassaan hulvatonta riimia mongoliaksi. Pitaa opetella enemman kielta, etta ymmartaa seuraavalla kerralla jotain.
Kavin shoppaamassa Mongolian Lonely Planetin (23000 tögrögia) ja paikallisen sim-kortin puhelimeeni (14000 tögrögia), eli kerralla hujahti noin kolmannes kuukausipalkastani, joka on 100$, eli noin 120000 tögrögia. Kuukausipalkka, jota minulle tarjotaan on kuitenkin kaksinkertainen maan keskimaaraiseen kuukausipalkkaan nahden, joten paikalliset tuskin ostelevat Lonely Planetteja saatika sitten matkustelevat.
Lähettänyt Antti Poikola : maanantaina, toukokuuta 31, 2004 klo: 5:47 ap.