25.6.2004 Jurttia, hevosia, nomadeja, aroa, aroa, aroa...

Aamulla on lahto kohti maaseudun rauhaa. Matkaan lahtee kuski ja kaksi muuta mongolialaista, nelja saksalaista ja mina. Ensimmainen havainto on, etta Ulaanbaatarin ilma todellakin on melkoisen saastunutta. Tovin ajelun jalkeen ei kaupunkia enaa erota sen paalla leijuvasta savusumusta. Alkumatkasta taydennan lyhyeksi jaaneita younia ja herailen aina valilla, kun kuski jysayttaa johonkin lukuisista roudansyomista montuista tiella. Tama on kuitenkin yksi niista harvoista paallystetyista maanteista mongoliassa, joten jossain maarin nukkuminen sentaan on mahdollista.

Matkan varrelle jaa satoja jurttia, viela useampia hevosia ja tuhansia lampaita, mutta tuskin yhtaan puuta tai mitaan muutakaan, mika tarjoaisi suojaa paahtavalta auringonpaisteelta. Jokasuunnassa on loputtomasti vihreita kukkuloita ja vuoria, seka niiden valissa olevaa vihreaa aroa. Useammin kuin kerran tunnistin maisemasta Windowsin oletustaustakuvan.

Pysahdymme uneliaan nakoiseen taukopaikkaan, jossa on muutama jurtta ja vanhaan junanvaunuun rakennettu sekatavarakauppa vierekkain. Tilasimme paivallista yhdesta jurtasta. Emanta alkoi valittomasti keittelemaan lammaskeittoa kuulemma samana aamuna teurastetusta lammaspolosta ja tarjosi odotellessa suolaista maitoteeta. Tee ja lammaskeitto eivat olleet mitaan uutta, mutta oikea perheen asuinjurtta ruokapaikkana oli kylla kokemus. Lapset kirmailivat ympariinsa (nuorimmainen ihka ilkosillaan) ja leikkivat vesisotaa. Kun toisten kasteleminen alkoi kyllastyttaa ottivat he kohteeksi jurttaan eksyneen heinasirkan.

Seuraava pysahdys oli viela asteen verran autenttisemmassa nomadiasumuksessa, jonne menimme maistamaan airagia eli hevosenmaidosta miedosti kayttamalla tehtya juomaa. Pihalla olivat sulassa sovussa niin hevoset, lampaat kuin lapsetkin. Aivan suloinen oli kahden paivan ikainen lampaan poikanen, pentu tai miksi ikina niita kutsutaankaan... karitsa, joka seurasi aitiaan. Airag maistui happamalta maidolta, mutta oli ihan juotavaa. Tallainen jurtta kaikkineen hyvuneen maksaa kuulemma miljoonasta kymmeneen miljoonaan togrogiin riippuen koosta ja materiaalien hienoudesta. (valitettavasti sen lahettaminen suomeen maksaisi paljon enemman).

Kharkorin (Karakorum), joka oli aikanaan Mongolian valtakunnan kukoistava paakaupunki on nyt huomaamaton pikkukyla. Leiriydyimme vahan kylan ilkopuolelle pienenjoen varteen. Juuri kun olimme pystyttamassa telttoja alkoi taivas synkistya ja tuuli ultyi uhkaavan myrskyisaksi. Uhkailusta huolimatta myrsky ei kuitenkaan noussut ja englannin, saksan, mongolian seka venajan sekainen illanvietto teltassa tahtitaivaan alla sujui rauhallisissa merkeissa.

Lähettänyt Antti Poikola : keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2004 klo: 9:30 ap.

24.6.2004 Torstai on toivoa taynna

Toivoa siita, etta tekemamme mikropiiri alkaisi jossain vaiheessa toimimaan. Kuten arvata saattoi naytti kaikki paperilla hyvalta, mutta kaytannossa ledit eivat vain suostu vilkkumaan. Aamukymmenesta iltakuuteen olemme neljan miehen voimin yrittaneet paikantaa virhetta, mutta turhaan. Hyvana puolena tassa hommassa on, etta on kaytannossa tullut kokeiltua niin piirianalyysin, digitaalitekniikan, tietokoneen arkkitehtuurin, kuin mittaustekniikan oppeja. Ironista kylla kaikki edellamainitut kurssit kuuluvat sille mustalle listalle kursseista, joita en ole yleensa halunnut pahemmin muistella jalkikateen.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 9:30 ap.

23.6.2004 Yamar Moogii ve

Olen alkanut epailemaan, etta isantani Tsevgee viettaa jonkinlaista kaksoiselamaa. Hanta ei yleensa paljoakaan kotona nay. Tanaaamuna kuulin, kun han tuli kotiin ehka kuuden aikaan ja lahti uudelleen seitsemalta. Kun itse vaantaydyin jalkeille puoliyhdeksan maissa, totesin, etta keittion poydalle oli ilmaantunut jainen lampaan ruhon osa. Minulla on siis yleensa olohuoneen sohvan lisaksi kaytossani koko asunto, mika nostaa asumiseni tason paljon muita harkkareita korkeammalle. David asuu asuntolassa, jossa ei ole keittiota, eika liioin TV:ta ja juoksevaa vettakin vain aamulla ennen kello yhdeksaa. Alexilla on kylla TV ja jopa Internetyhteyskin kotona, mutta ei suihkua laisinkaan, koska han asuu tyopaikkansa toimistorakennuksessa. Myos tyoaikojen suhteen olen onnellisessa asemassa, kuten on jo aiemmin tullut todettua. Kolikon kaantopuolena on kuitenkin se, ettei tyotani voi kylla millaan mittapuulla vaittaa vastulliseksi.

Sain taas mielenkiintoisen viestin puhelimeeni:"Hend msg bichsen be? yamar Moogii ve". Talla kertaa vastasin viestiin suomeksi, etten ymmarra ja englanniksi, etta taitaa olla vaara numero. Hirveasti en ole mongoliaa oppinut, mutta ainakin tunnistan sen jo kaikenlaisista muista tuntemattomista kielista.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 9:27 ap.

22.6.2004 Kovin tavanomainen paiva

Yliopistolla ei ole nyt viikkoon toiminut Internet-yhteydet, kun rankkasade ja raekuuro paasivat vuotavan katon lapi turmelemaan serverin. Koulurakennus saattaisi ehka muutoinkin kaivata pienta peruskorjausta. Pienista infrastruktuurin puutteista huolimatta tanaan taas yksi vuosikurssillinen insinooreja otti ylpeana vastaan diplominsa ja valmistujaismitalinsa.

Paivan hyva uutinen oli, etta tulevana viikonloppuna IAESTE jarjestaa meille matkan muinaiseen paakaupunkiin Kharakhoriin, seka jurttailemaan geologian opiskelijoiden kenttaleiriin.

Lähettänyt Antti Poikola : torstaina, kesäkuuta 24, 2004 klo: 2:15 ip.

21.6.2004 Heimoveljia ja -siskoja

Kysymys, joka minua on tanaan askarruttanut kuuluu: "Miksi kukaan kulkisi suomenlippu rinkassaan, ellei han olisi suomalainen?". Tanaan nimittain kadulla harppoi joku vaaleaihoinen turisti siniristilippu rinkassaan. Toki juoksin hanet kiinni vaihtaakseni muutaman sanan, mutta han ei ymmartanyt minua, vaan sanoi olevansa Ukrainasta ja jatkoi matkaansa. Kansallisen luonteemme tuntien minulle jai vahva epailys, etta han saattoi sittenkin olla suomalainen, joka vain halusi valttaa joutumasta turhaan keskusteluun.

Kerran aikaisemmin olen taalla tormannyt suomalaiseen. Laamamuseon matkamuistomyymalassa naisen aksentti kiinnitti huomioni ja vilaus kovin tutun nakoisesta ajokortista paljasti loput. Han oli tullut junalla Venajan halki ja oli jatkamassa matkaansa Kiinaan.

Myos viisumin rekisterointitoimistossa nain kaksi muuta suomen passia pinossa poydalla, mutta niiden omistajista ei minulla ole havaintoa. Eipa minulla nyt mikaan niin suuri halu tai tarve ole muita suomalaisia nahda, mutta jos kadulla joku kysyy, niin en mina nyt sentaan Ukrainalaiseksi tekeydy.

Lopuksi viela hatun nosto kaikille niille naisille, jotka muiden toiden ohella hoitavat nyrkkipyykkina perheen vaatehuollon. Pesin tanaan kaytannossa kaikki mukana olevat vaatteeni kasin ja jopas rupesi selkaa sarkemaan.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:09 ip.

20.6.2004 Ihana paiva

Aamulla Tsevgee heratti minut ja sanoi "Ten a'clock cottage". Ajattelin, etta taas han lahtee mokille, niinkuin yleensakin ja vastasin unenpopperossa, etta "Ok". Han kuitenkin tarkoitti, etta me molemmat lahdemme sinne ja minulla olisi juhlavat 15 minuuuttia aikaa aamupalaan ja suihkuun. Sain vahan lisaaikaa ja laitoin romppeeni kasaan.Tsevgeen poika Binbao perheineen oli jo mokilla ja pian sinne tuli yksi (sukulais)perheellinen lisaa porukkaa. Kunnon sunnuntaipaivan sukutapaaminen 10 km. UB:n ulkopuolella pienessa sinisessa mokissa lehmalaitumen vieressa, mikas sen parempaa. Siina suomalaiset ja Mongolialaiset ovat samanlaisia, etta osaamme nauttia alkeellisista mokkioloista, kunhan vain saa olla luonnon keskella. Kavimme lasten kanssa metsaretkella ja pelasimme palloa auringonpaisteessa. Tottakai poltin itseni kunnon punaniskaksi.

Hyvan paivan kruunasi, kun illalla kuulin Davidin viikonlopun toilailuista. Han oli lahtenyt mongolialaisten tyokavereidensa kanssa virkistavalle viikonloppureissulle myoskin UB:n ulkopuolelle. Lauantaina hanet oli juotettu mongolialaiseen tapaan vodkalla ymparihumalaan. Viimeisin kuva digikameralla todistaa, etta kymmenen aikaan illalla han oli ollut jo sammuneena poydassa. Tottakai aamu koitti ja heratys mongolialaisen naisen vieresta ilman mitaan muistikuvaa illan tapahtumista ja takkikin loytyi oksennussotkuisena pihalta. Davidilla on tyttoystava saksassa ja "pieni" morkkis tapahtumista. Ainakin tiedan varoa, jos lahden vastaavalle retkelle.

Lähettänyt Antti Poikola : tiistaina, kesäkuuta 22, 2004 klo: 12:13 ip.

19.6.2004 Kurkkulaulantaa

Ukkostava ilma ja Chinggis-oluen jalkivaikutukset tekivat sen, etta koko paivan on ollut ihan kanttuvei olo. Aamulla kavimme Mongolian kansallismuseossa tyttojen kanssa, mutta sen jalkeen minun oli tultava kotiin paivaunille. Muutaman tunnin unien jalkeen vaantaydyin pystyyn "Commando Bear" energiajuoman avulla lahdin katsomaan Roaring Hooves nimista konserttia, jossa piti oleman modernia kansainvalista musiikkia ja perinteista mongolialaista musiikkia sekaisin.

Konsertti alkoi modernilla osuudella ja taytyy sanoa, etten koskaan ole havennyt niin paljoa esiintyjien puolesta, kuin avausnumeron aikana. Sveitsilaisen dueton perkussionisti ramisteli peltipurkkeja korvia sarkevasti ja huilisti paasteli ilmoille samanlaisia riitasointuja, kuin ala-asteikaiset, jotkat pakon edessa harjoittelevat nokkahuilukokeeseen. Onneksi totaalinen pohjanoteeraus tuli heti alkuun ja esitysten taso parani loppua kohden. Perinteiset mongolialaiset esitykset olivat loistavia ja etenkin kurkkulaulanta jai elavasti mieleen. Uuuuuuuurrrrrgggggggggggooooooooooooooooaaaaaaaaaaahhhhh....

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 11:45 ap.

18.6.2004 Yoelamaa

Heh, taas on vapaa perjantai. Aamupaivan ravasin eri matkatoimistoissa kyselemassa ekskursioista maaseudulle, mutta homma toimii ilmeisesti paremmin niin, etta hankit ensin itse matkaseuran ja teet reittisuunnitelman, ja vasta sitten menet kyselemaan jeepin ja kuskin peraan.

Kesken kierroksene puhelin soi ja minut halytetaan Sarantuyan (IAESTE-yhteyshenkilo) toimistoon. Ajattelin, etta asia on varmaan kiireellinen ja laksin oikopaata yliopistolle. Sarantuya kuitenkin halusikin vain tarjota meille harjoittelijoille kahvit saksan lahetyston kahvilassa. Paikalla olivat kaikki kolme harjoittelijaa, jotka ovat kaupungissa, seka kaksi mongolialaista tyttoa, jotka ovat menossa saksaan tyoharjoitteluun lahitulevaisuudessa. Tytot halusivat esitella meille huomenna yhden museon lisaa, joten sovimme tapaamisesta aamuksi.

Illalla sitten vihdoin menimme katsastamaan UB:n yoelamaa saksalaisten kanssa. Alunperin meilla piti olla mongolialainen opas mukanamma, mutta kenellakaan ei ollut hanen puhelinnumeroaan, joten olimme omillamme. Ensimmainen sattuman sanelema paikka, johon menimme oli "Cobra", jossa soitettiin liian huonoa musiikkia liian kovalla. Seuraava "Harley Face Club" sulki ovensa lakia noudattaen puolilta oin. Kolmas paikka oli mielenkiintoisempi. Se sammutti kaikki ulkovalonsa ja sulki myos ovensa juuri, kun menimme sinne, mutta sisalla juhlat jatkuivat ja tarjoilu pelasi. Jossain vaiheessa meille tultiin sanomaan, etta on aika tehda viimeiset tilaukset. Otimme tassa vaiheessa laskun, mika ei naemma ollut paikallisten tapa. Molemmissa naapuriopyodissa viimeinen tilaus oli tuoppi olutta kaikille ja pullo vodkaa! Varmasti taman kaupungin menoista jos tietaa, mihin kannattaa menna, mutta ihan hauskaa oli nainkin.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 11:30 ap.

17.6.2004 Juotto-orjat

Toissa sain valmiiksi digitaalilaitteen piirisuunnitelman. Se on laajennuskortti Southern Cross z80 traineriin. Itse Trainer on opetuskayttoon tehty mikrokontrolleri, joka on niin vanha, ettei siihen enaa saa mitaan laajennusosia, vaan ne on tehtava itse. Tama on siis oma tulkintani omasta tyostani. Kielimuurin takia minulle valkenee aina vain vahingossa tyon edetessa, mita olen oikeastaan tekemassa ja lopullisesta paamaarastani en ole koskaan varma. Nyt kuitenkin lahden elektroniikkaliikkeeseen hankkimaan komponentteja viritelmaani.

Pelon sekaisin tuntein jo odottelinkin, etta mita siitakin tulee, kun minun pitaa kolvin kanssa toteuttaa suunnitelmani kaytannossa. Baagii ilmeisesti edellisesta naytoksestani viisastuneena tarjosi minulle kaksi opiskelijaa apulaisiksi hommaan. Nyt minulla on siis ihan omat kaksi juotto-orjaa, jotka eivat hekaan kylla ihan ammattilaisen ottein kolvailua taida, mutta tekevat kuitenkin tyon puolestani.

Nalan yllatettya menimme Davidin kanssa syomaan yhteen perinteiseen Booz-paikkaan [1]. Kysyin tarjoilijalta, olisiko heilla englanninkielista listaa; tarjoilija nyokkasi "english menu yes", ja kipitti pois. Hetken kuluttua han palasi toisen hieman vanhemman naishenkilon kanssa, joka mita ilmeisimmin olisi meidan "english menu". Nainen puhui venajaa, pari sanaa englantia ja osoasi naytella hyvin lammasta, joten sain tilattua perinteisen lammaskeiton.

[1] Booz on Mongolian kansallisruoka: taikinaan kaarasty nokare lampaanjauhelihaa keitettyna. Ihan hyvaa, kunhan ei saa yliannostusta.

Lähettänyt Antti Poikola : sunnuntaina, kesäkuuta 20, 2004 klo: 1:53 ip.

Kuukautispaiva :)

Kuukausi on kulunut siita, kun laksin reissuun. Aika on mennyt nopeasti, mutta toisaalta sen verran paljon on kaikkea uutta ja ihmeellista nahnyt, etta tuntuu, kuin olisi ollut pidenpaankin poissa kotoa. Pikkuhiljaa alkaa elama kuitenkin arkistua taallakin, eika jokapaivalle tunnu valttamatta loytyvan mitaan niin erikoista kerrottavaa. Tanaankin kavin vain toissa piirtelemassa piirikaavioita ja nyt istuskelen siina hassussa kiinalaisessa odottelemassa Tiibetin jadea, jonka tilasin heidan "Vegetable hasn't meat" listaltaan.

Illalla kavin katsomassa kolmannen leffan budhalaisuus filmifestareilla. Festivaali ei touttanut pettymysta edelleenkaan vaan saksalainen elokuva "Enlightment Guaranteed" oli aivan hulvaton. Se kertoi kahdesta saksalaisesta veljeksesta, jotka lahtivat Japaniin Zen-luostariin kokeilemaan munkin elamaa vahaksi aikaa.

Lähettänyt Antti Poikola : torstaina, kesäkuuta 17, 2004 klo: 2:03 ip.

15.6.2004 Turvallisuusharjoitus

Mielestani Ulaanbaatar vaikuttaa rauhalliselta pikkukaupungilta jos liikennetta ei oteta laskuihin mukaan. Mongolialaiset ovat keskimaarin ystavallisia ja hymyilevia ja koen oloni taalla turvatuksi. Muutamalla sanalla sanoen, olen mina vaarallisemmissakin paikoissa ollut ja asustellut. Ristiriidassa oman nakemykseni kanssa on kuitenkin se, etta kaikki paikalliset kilvan varoittelevat siita, etta pimealla ei saisi missaan nimessa liikkua yksin ulkona, koska siella on pahoja ihmisia.

Ulkomaalaiset varmasti herattavat huomiota ja kun on kysymys koyhasta maasta, niin tietyt riskit on varmasti olemassa taalla niinkuin muuallakin, mutta silti kaikki varoitukset tuntuvat minusta ylimitoitetuilta. Tarpeeksi kun niita varoituksia kuulee, niin kylla sita tulee saikymmaksi. Illalla noin 11 aikaa kun aurinko oli jo mennyt mailleen kavelin yksin kotia kohti. Jalkakaytavia ei taalla turhaan valaista, jkoten kaikki vastaantulijat ovat vain mustia moykkyja. Yht'akkia eras moykky tarttuu minua kadesta ja kysyy jotain. Saikahdin aika reippaanlaisesti. Toinen vastaantulleen moykyn kaveri alkoi agressiivisesti aannellen tulla pain, mutta nauroi sitten makeasti peraan. Ilmeisestio han oli huomannut ensisaikahdykseni ja piti sitten vahan hauskaa turistin kustannuksella.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 1:56 ip.

14.6.2004 Urheiluhullu

Toissa ihmettelin kokopaivan, miten tityn AD-muuntajan saisi viriteltya kiinni siihen viimeviikon mikrokontrolleriin. Alaa enemman opiskelleelle se tuskin olisi ollut kovinkaan haastava tehtava, mutta minulle kaikki tama on uutta. Jotain edistysta kuitenkin tapahtui ja ainakin opin itse elektroniikan ihmeita.

Pakko ylpeana esitelle, etta olen onnistunut pitamaan ylla ennennakemattoman hyvia elamantapoja taalla. Tanaankin kavin puolen tunnin lenkilla ja sen peraan salilla ja alkomahooliakin on tullut nautittua varsin kohtuudella. Punttiksellakin minut jo tunnetaan nimelta.

Bhutanin osakkeet ovat ehdottomasti nousussa. Katselen juuri National Geographicilta dokumenttia "The Other Final". Se kertoo kahden maailman huonoimmaksi rankatun jalkapallomaajoukkueen Bhutanin ja Montserratin kohtaamisesta ystavyysottelussa, joka pelattiin Bhutanin vuoristoisissa maisemissa. Bhutan voitti 4-0!

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 1:55 ip.

13.6.2004 Budha ja Terminaattori

Sataa ja tuulee niin, etta tukka meinaa lahtea paasta. Kavimme Davidin kanssa Khojin lama-museossa, seka "Mongolian Ateneumissa" katsomassa kansallisia taideaarteita. Yhteensa naissa molemmissa museoissa oli kymmenia ja taas kymmenia budhalaisia jumalia erimuodoissa; maalauksina, veistoksina, silkkiompeleina, paperimassanaamioina, grafiikkatoina, jne. Oma tietamykseni budhalaisuudesta kasvaa pikkuhiljaa ja samalla kiinnostukseni aihetta kohtaan.

Museokayntien valilla tormasin sattumalta siihen brittipariskuntaan, jotka tulivat kanssani samassa junahytissa Irkutskista Ulaanbaatariin. He olivat tassa valissa ehtineet tehda kymmenen paivan ekskursion Gobin autiomaahan ja kehuivat sita kovasti. Lisaksi he lupasivat myyda minulle mongolian phrase-bookin, ennen kuin lahtevat jatkamaan kohti Kiinaa.

Kotiin paastyani avasin TV:n ja kuin tilauksesta vastapainoksi hengelliselle taiteelle sielta tuli Kalifornian kuvernoorin viimeisin, eli Terminaattori III.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 1:52 ip.

12.6.2004 Juoksua

Uni viela silmissa raahaudun aamuyhdeksakslta yliopistolle tapaamaan oppilaskunnan Oyangaa ja hanen luokkatovereitaan ja kahta muuta saksalaista IAESTE-harjoittelijaa (Alex ja David). Oyanga ja hanen luokkatoverinsa opiskelevat turismia ja he olivat kutsuneet meidat harjoittelijat tanaan lapsityovoiman vastaiseen juoksutapahtumaan ja sen jalkeen jarjestettavaan keskustelutilaisuuteen.

Odottelemme erinaisia myohastelijoita ja siirrymme juoksun lahtopaikalle. Lahtopaikalla ei ole kuitenkaan ristin sielua, vaikka tapahtumaan piti kuulemma osallistua satoja opiskelijoita eri yliopistoista. Pikkuhiljaa paikalle alkaa virrata porukkaa, joilla on samanlaiset T-paidat, kuin meillakin. Odotellessa pelaamme tyttojen (melkein kaikki Oyangan kaverit ovat tyttoja) kanssa taputusleikkeja ja vaihdamme sahkopostiosoitteita juttelemme mukavia. Lopulta pitkien puheiden ja alkulammittelyiden jalkeen tulee lahtolaukaus. Kello on nyt yksi paivalla ja helle kuumimmillaa, emmepa ainakaan myohastyneet lahdosta.

Juoksun jalkeen kavin pikapikasuihkussa ja syomassa mongolialaista pikaruokaa, ennenkuin suuntasin yliopistolle. Keskustelutilaisuus ei mitenkaan liittynyt lapsityovoimaan, vaan se oli ainoastaan meidan ulkomaalaisten ja turisminopiskelijoiden kesken aiheesta "The places that I've been to". Suomesta ei luonnollisesti kukaan ollut kuullut mitaan, paitsi jostain syysta suomalainen sokeri on tunnettua taalla. Sen sijaan Yhdysvallat nauttivat taallakin unelmamaailman statuksesta, mika on minulle aina valilla jotenkin vaikea uskoa.

Suuremman yleisokeskustelun lisaksi meita ulkkareita viela tentattiin pienemmalla porukalla siita, minkalaista ohjelmaa haluaisimme meille jarjestettavan. Luvassa on jotain museokayntia, piknikkia jarvelle ja ehka pidenpaakin maaseutumatkaa. Uuvuttava, mutta oikein mukava paiva.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 1:50 ip.

11.6.2004 Vapaapaiva

Sain tuntemattomasta numerosta puhelimeeni kryptisen viestin: "xurdan iree varaltai vbax xereg bolloo", joka kuulemma tarkoittaa: tule tanne akkia. En nyt ajatellut menna minnekaan varsinkaan kovin akkia. Joku suuri saamattomuus on vaivannut minua koko vapaapaivan.

Ainoat asiat, mita olen saanut aikaiseksi on, etta kavin taas Baagiin ja Oogiin kanssa salilla ja myohemmin elokuvissa. Tanaan International Budhist Film Festival tarjosi Bhutanilaisen road-movien nimelta Travellers and Magicians. Ehkapa Bhutan voisi olla seuraava eksoottinen matkakohteeni :)

Lähettänyt Antti Poikola : tiistaina, kesäkuuta 15, 2004 klo: 8:33 ap.

10.6.2004 Se toimii sittenkin

Onnistumisen ilo oli suurimmillaan, kun sain siirrettya ensimmaisen ohjelmani tietokoneelta mikrokontrollerille. Se kadettoman sahkoteekkarin liityntapiiriviritelma siis toimi sittenkin vastoin kaikkia ennakko-odotuksia. Ihan tosiaan leppoisaa ja kivaa tyotahan tama on, mutta vahvasti epailen, ettei tyopanoksestani ole iloa kenellekaan muulle, kuin itselleni. Minulle siis maksetaan siita, mita harrastelija-elektroniikkaan hurahtaneet tekevat palkatta.

Lounastauolla tapasin Oyangan, paikallisen ylioppilaskunnan edustajan, joka esitteli minulle toimintaohjelmaa, joka meidan IAESTE-harjoittelijoiden iloksi oli laadittu. Heti ylihuomenna olisi juoksutapahtuma lapsityovoimaa vastaan ja sen jalkeen keskustelua aiheesta. Olin juuri itsekseni ajatellutkin, etta olisi hauska tutustua mongolialaisiin opiskelijoihin. Oyanga oli silmin nahden innoissaan, kun sanoin siita hanelle. Monet hanen ystavansa kuulemma haluavat tavata meita ulkomaalaisia ja jonkun perhe olisi kuulemma halukas ottamaan ulkkarin asumaankin. En mina kuitenkaan taida kamppaa ruveta vaihtamaan, mutta ehkapa David haluaisi, kun hanen dormitory-majoituksessaan tulee juoksevaa vetta vain jokatoinen paiva.

Helteinen saa jatkuu ja minulla ei ole matkassa yksiakaan shortseja. Lahdin toiden jalkeen shoertsienmetsastykseen, mutta tehtava ei ollut niinkaan helppo. Mongolialaiset eivat paljoa shortseja kayta, eivatka niita myy. Lopulta loysin yhdet mukavat, jotka maksoivat 2,5 euroa.

Lähettänyt Antti Poikola : perjantaina, kesäkuuta 11, 2004 klo: 3:44 ip.

9.6.2004 Fried button with roasted potato

Paivan paatteeksi palasin siihen samaan kiinalaiseen ravintolaan, jossa oli ne hassut ruokalistat. Pitaisikohan tilata "Fen vee sheep's ludney", vai kenties "Pork's rib with friend potato". Tama kuulostaa julmalta: "Cut thin and friend in oil food of button". Mitenkahan herkullisia ovatkaan nama flash-annokset: "Pork's duodenum made on flash" ja "Cow's big belly made on the metal water flash". Hilpean harkinta-ajan jalkeen paatan ottaa "Chicken with good taste". Tarjoilija kay neuvottelemassa kokin kanssa naapuripoydassa ja ilmoittaa, ettei kyseista annosta valitettavasti ole saatavilla tanaan. Han suosittelee minulle toista kana-annosta "Chicken with plain mushrooms". Hyvaksyn ehdotuksen ja jaan odottamaan vesi kielella. Yllatykseni on kohtalainen, kun tarjoilija kantaa poytaan valehtelematta pesuvadin kokoisen kulhollisen kanakeittoa yksin minulle.

Ennen ravintolakokemusta olimme Davidin kanssa katsomassa budhismista kertovien filmien festivaalin avajaisnaytosta. Filmi kertoi Intiassa maanpaossa olevista tiibettilaismunkeista, jotka hurahtivat jalkapalloon vuoden 98 MM-kisojen aikaan. Elokuva oli hyva, niin turistit, kuin laheisen temppelin munkitkin nayttivat nauttivan esityksesta.

Tyopaivani paattyi kahdelta, kun pomoni (Baagii) ilmoitti minulle, etta nyt on aika lahtea kuntosalille. Ei siina sitten ollut vastaan sanomista.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 3:27 ip.

8.6.2004 Kolvi, komponentti, juoksute, tina, perkele!

Tulipa taas kerran todettua, kuinka käpälä voi sahkoteekkari kaytannon sahkotoissa olla. Minun piti tehda yksinkertainen liitantapiiri PC:n ja mikrokontrollerin valille. Paperilla kaikki nayttikin ihan hyvalta, mutta alamaki alkoi siina vaiheessa, kun sain kolvin kouraani. Edellisen kerran olen juottanut jotain (muuta kuin kavereitani) ylaasteen teknisen tyon tunneilla, kun tein kukalle kasteluhalyttimen. Lopputulos on varmasti toimimaton liitantapiiri, joka on taynna oikosulkuun johtavia tinalatakoita ja sahkoa johtamattomia kylmajuotoksia. Baagii vain nauroi tuotokselleni, ei auta, kuin ottaa kolvi kauniiseen kateen ja opetella.

Iltasella tapasimme Davidin kanssa keskustassa. Saksalaisella ja suomalaisella kesti vajaan minuutin verran paasta yhteisymmarrykseen siita, etta bissellehan sita pitaa menna. Kolme kaljaa mieheen ja minulle iltapalaa hintaan 5300 tugrigia eli vajaat viisi euroa, ei paha!

Lähettänyt Antti Poikola : keskiviikkona, kesäkuuta 09, 2004 klo: 3:47 ip.

7.6.2004 Kesaflunssaa

Kuten otsikosta nakyy on tama kummallisesti vaihteleva ilmasto ilmeisesti tehnyt tehtavansa, paata sarkee ja niiskuttaa. Koska en vajaakuntoisena oli tenhyt muuyta, kuin kaynyt toissa ja katsonut telkkaria voin omistaa taman paivakirjan sivun muutaman jo aimmin havaitsemani eriskummallisuuden esittelyyn.

Jo Irkutskissa ihmettelin, kun puolessa autoista on ratti oikealla ja puolessa vasemmalla puolella. Sama meininki jatkuu taallakin, joten paatin ottaa asiasta selvaa. Selitys liennee siina, etta tanne tuodaan niin paljon seka uutena, etta kaytettyna Japanin omille vasemmanpuoleisille markkinoille tehtyja autoja. On ilmeisesti aivan sama, milla puolella ratti on, kun autolla ajetaan kuitenkin keskella tieta ja lujaa. Muuta liikennetta (varsinkaan kevytta) ei turhaan katsella. Yksikin kuski, joka kaantyi kulman takaa ja naki minut ylittamassa katua naytti vaan kielta ja painoi lisaa kaasua. Jotenkin hassua, etta muuten niin lepppoisat Mongolialaiset muuttuva jonkun ihme demonin riivaamiksi auton ratissa. Keskella aukeata aroa voi hevosella laukata taysia mihin suuntaan vaan ja city-nomadit harrastavat tietysti samaa kaupungissa. Mina vain olen tottunut lauhkeampiin ja kesympiin peltihevosiin.

Toinen tietoliikennetekniikan opiskelijaa huvittanut innovaatio taalla on kavelevat puhelinkopit. Melkeinpa joka kadunkulmassa norkuu joku, jolla on tavallista puhelinta muistuttava, mutta oletettavasti GSM-verkossa toimiva aparaatti, josta ohikulkijat voivat maksua vastaan soitella. Ensimmaisen kerran, kun nain sellaisen ajattelin, etta nyt on poika parka pahasti velkaantunut, kun joutuu myymaan puhelimensa kadulla. Tavallisia puhelinkoppeja taalla ei ole ja kannykat vasta pikkuhiljaa tekevat tuloaan, joten markkinarakoa puhelimenvuokraajille on.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 3:47 ip.

6.6.2004 Baa olen kohta lammas

Minulla ei sinansa ole mitaan lampaita vastaan... Ruoat, mita taalla tehdaan lampaanlihasta ovat herkullisia, mutta syotyani viikon verran lammasta jokaisella aterialla jossain muodossa alan alitajuisesti etsimaan vaihtoehtoja. Eilen tilasin juustohampurilaisen, enka edes ihmetellyt, kun sen pihvi oli lampaanlihaa. Tanaan jo hieman yllatyin, kun leivitetty lampaanjauhelihapihvi esiintyi ruokalistassa koodinimella "Schnitzel". Tilanne ei viela ole suinkaan kriittinen, eika partani ole muuttunut villamaiseksi, mutta kahden kuukauden paasta voi olla jo toinen aani kellossa.

Lammaskokemusten lisaksi kavin tutustumassa, viimeisen elaneen Buddhan Bokh Kaanin museoon. Han toimi muutaman vuoden ajan Kiinasta itsenaistyneen teokraattisen Mongolian paamiehena, ennenkuin kommunismi tuli ja tuhosi lahes kaikki maan temppelit ja munkit ja melkein koko Budhalaisuuden taalta. Paikka oli hieno ja jostain syysta minulle jai vaikuttavimpana esineena mieleen hallitsijan sanky.

Lähettänyt Antti Poikola : maanantaina, kesäkuuta 07, 2004 klo: 9:45 ap.

5.6.2004 Dinosauruksia

En muista milloin viimeksi, jos koskaan olen nahnyt oikeita dinosauruksen luurankoja. Hitto vie, etta ne onkin ollut isoja otuksia! Ulaanbaatarin luonnontieteellinen museo on koti varsin kattavalle kokoelmalle Gobin autiomaasta loytyneita dinon luita ja munia. Verrattuna Prahan luonnontieteelliseen museoon, jossa kaytyani vannoin, etten enaa ikina mene luonnontieteelliseen museoon tama taalla oli ihan pateva. Paljon taytettyja elaimia jokunen fossiili ja vain muutama salillinen kivia (Prahassa oli kolme kerrosta ja 50 salia pelkkia kivia!).

Saamieni ennakkotietojen mukaan UB:n keskilampotila kesakuussa pitaisi olla alle 20 astetta, mutta viimeiset kaksi paivaa on ollut kunnon helle, varmasti yli kolmenkymmenen. Yot ovat kylla sen verran kylmia ja saa muutenkin vaihtelevaa, etta ehka se keskilampotila sitten tosiaan jaa niin matalaksi, mita opaskirja vaittaa. Helteista huolimatta juuri kukaan paikallinen ei kayta shortseja, mutta sen sijaan paallystakki on ihan tavanomainen vaate.

Kaikki paikat ovat edelleen torstaisesta punttisalireissusta ihan paskana. Etenkin vatsalihaksia kouristaa niin, ettei voi istua suorassa.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 9:28 ap.

4.6.2004 Shoppailua

Nyt kun kerran on yhteydet pankkiin kunnossa ja rahaa, niin heti piti tietysti lahtea torsailemaan. Torilta taydensin vaatevarastoani seitsemalla parilla sukkia (1,5 euroa) ja kahdella teepaidalla (5 euroa). Huippuostos oli kuitenkin MP3-soitin, jossa on mikrofoni. Se on sanelukoneen uusi tuleminen jolla voin nauhoittaa tata ihanaa mongolian kielta muistoksi ja esimerkiksi kaikille.

Soittimeen piti tietysti saada paikallista poppia ja tarkoitusta varten loytyi sopiva piraattistudio, jossa polttavat CD:lle haluamiasi biiseja 200:n tugrikin (14 senttia) kappalehintaan. Muutamia hittibiiseja paasin jo kuuntelemaankin, paras on ehdottomasti yksi, jossa on taustalla hevosen laukkaa ja hirnuntaa, kuinkas muutenkaan :)

Chukan sisarentytar Azjargal tuli meille auttamaan mongolialaisen lounaan valmistelussa ja opetti minutkin tekemaan tyypillisia lammasnyytteja, jotka muistuttavat erehdyttavasti pelmeneja. Azjargal on juuri valmistunut englannin tulkiksi ja puhuu siis melkolailla ymmarrettavaa englantia. Ilmiselvasti hanen taka-ajatuksenaan olikin paasta treenaamaan englantia kanssani. Ei minulla mitaan sita vastaan muuten olisi ollutkaan, mutta kun minun varaaitini taalla tuputti minulle niin paljon lounasta, etta olin halkeamaisillani ja pieni ruokalepo olisi maistunut englannintuntien sijasta.

Lähettänyt Antti Poikola : lauantaina, kesäkuuta 05, 2004 klo: 2:11 ip.

3.6.2004 Lahjoittakaa tutka

Tanaan oli hyva paiva. Aurinko paistoi, toissa alkoi vaikuttaa silta, etta ehka saan sittenkin tehda jotain hyodyllista, pankkitunnukseni loytyivat, viisumin rekisterointi onnistui, kavin punttiksella seka tyokavereiden kanssa kaljalla ja Tsevgeen vaimo Chuka saapui kaupunkiin.

Vallassaolevan ex-kommunistisen puolueen vaalitempauksena kaikkiin museoihin olisi ollut tanaan ilmainen sisaanpaasy, mutta valitettavasti olimme liian myohaan liikenteessa ja paadyimme sitten oluelle. Porukassa oli mukana Baagii (poika), Muugii (poika), Baaska (tytto) ja Giril (tytto). Harjoituksen puutteesta johtuen jo kaksi korealaista olutta tuntuivat nousevan paahan, niin etta humina kavi.

Kun paasin kotiin tapasin ensimmaista kertaa lantisesta Mongoliasta saapuneen Tsevgeen vaimon. Han osaa viela vahemman englantia, kuin miehensa, mutta on sitakin puheliaampi. Iltapalaa syodessa saimme harjoiteltua lauseen "Tomorrow Chuka makes mongolian lunch".

Niin se tutkajuttu. Muugii tyoskentelee opetushommien lisaksi Ulaanbaatarin kansainvalisella lentokentalla. Han valitteli, etta tyo on joskus stressaavaa, kun monta konetta on laskeutumassa samaan aikaan, eika heilla ole kaytossaan tutkaa!

Lähettänyt Antti Poikola : perjantaina, kesäkuuta 04, 2004 klo: 6:15 ap.

2.6.2004 Tyosuunnitelma

Nyt alkaa kayda ilmeiseksi se, mita ehdin jo epaillakin. Nama taalla koululla eivat ole mitenkaan erityisen hyvin varautuneet siihen, etta taloon tulee harjoittelija kahdeksi kuukaudeksi. Tanaaamuna tulin toimeliaana kymmeneksi toihin, niinkuin minulle oli sanottu, mutta toimistossa ei ollut ketaan, enka paassyt sisaan. Soitin IAESTE-henkilolle, joka sanoi, etta odotellessa voin Davidin (saksalainen harjoittelija) kanssa menna rekisteroimaan viisumini ja katsotaan sita tyojuttua sitten myohemmin.

Viisumin rekisterointi ei kuitenkaan onnistunut ensiyrittamalla, kun oli vaaranlainen kutsukirje mukana, joten yritetaan sitten huomenna uudelleen..

Kirjoittelen tata paivakirjaa silla valin kun Baagii ja Muugii kahden miehen voimin tekevat minulle kahden kuukauden tyosuunnitelmaa Excelilla, tehokasta. Burn-out tuskin minuakaan uhkaa, kun nailla nakymin minulla on toita neljana paivana viikossa kello 10-16 ja valissa on toki tunnin lounastauko. En oikein tieda, miten tahan loysyyteen pitaisi suhtautua. Vaikuttaa silta, etta suurin hyoty minusta taalla on se, etta joku mongolialainen paasee vastavuoroisesti kartuttamaan tyokokemustaan ulkomaille. Tietysti voin ottaa homman lomailuna, mutta mutta...

Illemmalla menin Brianin kanssa syomaan, kun se oli palannut jurttailemasta maaseudulta ja ennen kuin hanen paluujunansa lahti Irkutskiin. Menimme kiinalaiseen ravintolaan, jossa oli ruokalistat englanniksi. Ne englanninkieliset kaannokset olivat kuitenkin niin hupaisia, etta nauroin vedet silmissa. Ihan tuli mieleen vanhat kunnon puolanlaivan ruokalistat (pastitettua kala tatariruunikastikkella). Taytyy viela palata tuohon ravintolaan valokuvaamaan menut :)

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 5:51 ap.

1.6.2004 Korealaista saippuaa

Katselen tassa Tsevgeen kanssa telkkarista korealaista saippuasarjaa Mongoliaksi dupattuna. Tama onkin melkeinpa paivan kohokohta. Tanaan oli yllattaen vapaapaiva, kun taalla juhlistetaan 1.6. aitien ja lasten paivaa ja kaikki paikat yliopisto mukaanluettuna on kiinni. Saa puolestaan on pitanyt minut melkein kokonaan neljan seinan sisalla. Paivan hiekkamyrsky on illantullen muuttunut rankkasateeksi.

Todellinen paivan kohokohta oli kuitenkin vierailu Tsevgeen pojan Byanbaan perheen luona. Oli Ihanaan nahda oikea mongolialainen perheidylli. Byanbaa perheineen asuu melkein naapuritalossa ja han toivotti minut tervetulleeksi kaymaan aina kun vain haluan. Ehkapa mina viela joskus menenkin kaymaan, silla perhe oli oikein mukava ja varsinkin lapset seitsemanvuotias tytto ja kuukauden vanha poikavauva olivat vallan ihania.

Edellista lukuunottamatta en ole tanaan tehnyt, enka kokenut mitaan mainitsemisen arvoista. Tama korealainen saippuasarja on oikeasti todella mauton! Frendit mongoliaksi dupattuna englanninkielisella tekstityksella oli sentaan viela viihteellista.

Lähettänyt Antti Poikola : keskiviikkona, kesäkuuta 02, 2004 klo: 9:37 ap.

31.5.2004 Ost Deutschland

Tanaan paasin tutustumaan tulevaan tyopaikkaani "Mongolian University of Science and Technology: Power Engineering School". Aamupaivan ajan minua johdatettiin pitkin rapistuvan koulun kaytavia ja kerroksia tapaamaan kaikenlaisia paallikoita, joista IAESTE vaihto-ohjelman koordinaattoria lukuunottamatta kukaan ei puhunut englantia kuin pari sanaa.

IAESTEn toimistossa samaan aikaan kanssani oli toinenkin harjoittelija David saksasta. Han oli vasta tanaan saapunut maahan ja tyoskentelee Civil Engineering osastolla. Meita on kuulemma viela joku kolmaskin, joka tyoskentelee pankissa, eika siksi ollut samassa tapaamisessa. Valitettavasti en ehtinyt edes Davidin yhteystietoja ottaa, kun jo piti taas juosta seuraavaa pomoa tapaamaan.

Baagii, jonka tapasin jo lauantaina on ilmeisesti tyonohjaajani. Han laati minulle taksi viikoksi aikataulun, jonka mukaan minun pitaa tyoskennella perati kolme tuntia maanantaina, tiistaina ja keskiviikkona ja loppuviikko on vapaata. Ensimmainen tehtavani oli opetella kayttamaan ja ohjelmoimaan jokseenkin antiikkista z80 mikrokontrollerin ymparille rakennettua demokonetta. Selkohomma, tuleepahan kaytannon kautta kerrattua tietokoneen arkkitehtuurin opit. Kun yritin selvittaa, mika olisi pidemman tahtaimen paamaarani harjoittelujaksolla menivat kysymykseni Baagiin ymmartamyksen yli ja korkealta. Han lupasi hankkia huomiseksi tulkin paikalle.

Minulla on kuitenkin nyt oma tyopiste ja tietokone kaytossa ja koulun kanttiinista saa halpaa lampaanlihaa sen kaikissa eri olomuodoissa, joten eikohan tama tasta. Naapuripoydan herra, jonka nimi on yhta kasittamaton, kuin kaikilla muillakin mongolialaisilla oli aikanaan opiskellut Ita-Saksassa. Hanen kanssaan keskustelin pitkat patkat saksaksi. Oli hauska huomata, etta oma valttava saksankielentaitoni oli avuksi Mongoliassa. Se oli melkein yhtayllattavaa, kuin sekin, etta paikallisessa supermarketissa myydaan Valion Viola sulatejuustoa.

Lähettänyt Antti Poikola : tiistaina, kesäkuuta 01, 2004 klo: 5:13 ap.