25.6.2004 Jurttia, hevosia, nomadeja, aroa, aroa, aroa...
Aamulla on lahto kohti maaseudun rauhaa. Matkaan lahtee kuski ja kaksi muuta mongolialaista, nelja saksalaista ja mina. Ensimmainen havainto on, etta Ulaanbaatarin ilma todellakin on melkoisen saastunutta. Tovin ajelun jalkeen ei kaupunkia enaa erota sen paalla leijuvasta savusumusta. Alkumatkasta taydennan lyhyeksi jaaneita younia ja herailen aina valilla, kun kuski jysayttaa johonkin lukuisista roudansyomista montuista tiella. Tama on kuitenkin yksi niista harvoista paallystetyista maanteista mongoliassa, joten jossain maarin nukkuminen sentaan on mahdollista.
Matkan varrelle jaa satoja jurttia, viela useampia hevosia ja tuhansia lampaita, mutta tuskin yhtaan puuta tai mitaan muutakaan, mika tarjoaisi suojaa paahtavalta auringonpaisteelta. Jokasuunnassa on loputtomasti vihreita kukkuloita ja vuoria, seka niiden valissa olevaa vihreaa aroa. Useammin kuin kerran tunnistin maisemasta Windowsin oletustaustakuvan.
Pysahdymme uneliaan nakoiseen taukopaikkaan, jossa on muutama jurtta ja vanhaan junanvaunuun rakennettu sekatavarakauppa vierekkain. Tilasimme paivallista yhdesta jurtasta. Emanta alkoi valittomasti keittelemaan lammaskeittoa kuulemma samana aamuna teurastetusta lammaspolosta ja tarjosi odotellessa suolaista maitoteeta. Tee ja lammaskeitto eivat olleet mitaan uutta, mutta oikea perheen asuinjurtta ruokapaikkana oli kylla kokemus. Lapset kirmailivat ympariinsa (nuorimmainen ihka ilkosillaan) ja leikkivat vesisotaa. Kun toisten kasteleminen alkoi kyllastyttaa ottivat he kohteeksi jurttaan eksyneen heinasirkan.
Seuraava pysahdys oli viela asteen verran autenttisemmassa nomadiasumuksessa, jonne menimme maistamaan airagia eli hevosenmaidosta miedosti kayttamalla tehtya juomaa. Pihalla olivat sulassa sovussa niin hevoset, lampaat kuin lapsetkin. Aivan suloinen oli kahden paivan ikainen lampaan poikanen, pentu tai miksi ikina niita kutsutaankaan... karitsa, joka seurasi aitiaan. Airag maistui happamalta maidolta, mutta oli ihan juotavaa. Tallainen jurtta kaikkineen hyvuneen maksaa kuulemma miljoonasta kymmeneen miljoonaan togrogiin riippuen koosta ja materiaalien hienoudesta. (valitettavasti sen lahettaminen suomeen maksaisi paljon enemman).
Kharkorin (Karakorum), joka oli aikanaan Mongolian valtakunnan kukoistava paakaupunki on nyt huomaamaton pikkukyla. Leiriydyimme vahan kylan ilkopuolelle pienenjoen varteen. Juuri kun olimme pystyttamassa telttoja alkoi taivas synkistya ja tuuli ultyi uhkaavan myrskyisaksi. Uhkailusta huolimatta myrsky ei kuitenkaan noussut ja englannin, saksan, mongolian seka venajan sekainen illanvietto teltassa tahtitaivaan alla sujui rauhallisissa merkeissa.
Lähettänyt Antti Poikola : keskiviikkona, kesäkuuta 30, 2004 klo: 9:30 ap.