22.7.2004 Heinäkuun 22. armon vuonna 1979 syntyi Helsingissä poikalapsi...

Ei helvetti, tosi noloa, hävettää. Liekö aivot sulaneet auringossa tai Alzheimer iskenyt liiasta lampaan syönnistä. Tänään maahan saapui uusi harkkari Sveitsistä ja puhelimitse sovin, että tapaan hanet illalla keskustassa ja esittelen muille, mutta unohdin tyystin koko homman. Voin vain kuvitella, kuinka tylyä on saapua vieraaseen maahan, kun heti ensimmäinen ihminen, jonka kanssa sovit tapaamisen tekee oharit. Minulla ei ole edes kaverin yhteystietoja, joten en edes voi pahoitella törkeätä lahopäisyyttäni.

Kävin valokuvauttamassa itseni kaiken maailman viisumeita varten. Ajattelin lyödä kaksi kärpästä yhdelläiskulla ja ottaa oikein ylisiistin kuvan (saksalaiset normit täyttävän) itsestäni, jonka voisin laittaa CV:hen. Tarkoitusta varten ostin paidan ja krakan ja muutenkin panostin kuvaan mm. trimmaamalla partani ja pulisonkini isoilla keittiösaksilla ja harjaamalla hiukseni hammasharjalla. Valokuvaamossa huomasin paitainvestointini turhaksi, sillä herra ennen minua kuvautti itsensä t-paidassa ja valitsi sitten tietokoneelta mieleisensä puvun, joka liimattiin kuvaan päälle PhotoShopilla, kätevää. Valitettavasti oma kuvani oli kuitenkin kaikkea muuta, kuin tyydyttävä.

Siihen aikaan, kuin minun olisi pitänyt olla Sukhbaatarin patsaalla tapaamassa sveitsiläistä istuin sadan metrin päässä Dave´s Place:ssa, jossa alkoi juuri torstaivisailu. Tämän viikon visailun oli valmistellut jenkkiheppuli, joka on golffannut läpi mongolian!

Tänään tosiaan on myös kahdeskymmenesviides syntymäpäiväni, jonka kunniaksi visailutiimimme nimettiin Jogi´s Birthdayksi. Muistelemalla edellisia synttäreitäni täytyy sanoa, että kohtuullisen tehokkaasti olen onnistunut välttämään suomen kesät, sillä edellisen kerran vietin syntymäpäiviäni suomessa, kun täytin 21.

Lähettänyt Antti Poikola : perjantaina, heinäkuuta 23, 2004 klo: 9:23 ap.

21.7.2004 Pimeetä hommaa

Hah, juuri kun eilen kehuin saapuvani tyopaikalle yleensä ajoissa, niin tänään meinasin nukkua pommiin. Kaikesta huolimatta olin kuitenkin ensimmäisenä paikalla, mutta tänään minulla oli sentään avain uuteen työhuoneeseeni. Avasin oven ja totesin yhden loisteputkivalaisimen roikkuvan johtojensa varassa oven edessä. Yritin laittaa valot päälle, mutta kytkin jäi käteeni. Pika-asensin kytkimen takaisin ja yritin uudelleen, jolloin valot välähtivät ja räksähtivät kerran. Siinä sitten istuin ja ihmettelin pimeässä toimistossa ja odottelin, että paikalle saapuisi joku, jolla olisi tietoa, missä sulakekaappi on. Loppu hyvin kaikki hyvin, sulake saatiin jo pian kuntoon ja lounastauon aikana joku oli käynyt korjaamassa valotkin.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 9:19 ap.

20.7.2004 Sivu 149

Työpaikka on niitä harvoja paikkoja, johon onnistun saapumaan ajoissa ja yleensä kuten myös tänään olen ensimmäisenä paikalla ja joudun odottelemaan oven takana. Kun tähän aikaan aamusta ei ole vielä paljoa kerrottavaa päivän tapahtumista päätin huvikseni laskea päiväkirjan täydet sivut... 149

Uusin työtehtäväni on ohjelmoida valoshow. Työkaluina minulla on Mitsubishin PLC, jolla voin ohjata neljän kirjaimen ja kahden värin valomainosta. Sinänsä oikein hauska homma, että ainkin opin taas uutta, kun en aiemmin ole PLC:hen koskenut, mutta toisaalta minun mielikuvitus ei ainakaan riitä keksimään, mitä halvatun hyötyä tästä on kenellekään muulle.

Koska minulla on syntymäpäivä torstaina ja Christinalla (englannin opettaja Tennesseestä) lauantaina, niin päätimme yhdessä juhlistaa perjantaina. Tänään kävimme varaamassa pöydän ja valitsemassa ruoat 20:lle hengelle kreikkalaisesta ravintolasta. En ole tainnut näin suureellisesti syntymäjuhlaani koskaan viettääkään. Vieraiden määrä ei tietenkään korvaa sitä laatua, joka löytyisi kotisuomesta, mutta eiköhän niistä silti ihan hauskat pirskeet tule.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 9:04 ap.

19.7.2004 Pää jäätyy

Viimeviikosta lähtien olen lykännyt hiusten pesua, kun meillä tulee vain (erittäin) kylmää vettä. Tänään Chuka selitti, että lämmin vesi on poikki remontin takia vielä seuraavat neljä päivää, joten päätin karaista itseäni ja pestä myös tukkani kylmässä suihkussa. Ottaen huomioon ulkona vallitsevan helteen, niin kylmä suihku on oikeastaan tasapainottava tekijä, jing tai jang, mutta vaatii vain hieman totuttelua. Kun myöhemmin ääneen kommentoin kylmästä suihkusta paljastui, että remontti ei ehkä olekaan meidän talossa, vaan koko UB:n kaukolämpöverkossa (joka koostuu neuvostotyyliin aspestilla maisemoiduista maanpäällisistä putkista), sillä erittäin monella muullakin tuntui olevan sama ongelma.

Tomo on ensimmäinen harkkari, joka poistuu keskuudestamme. Tänään vietimme pienimuotoisia läksiäisiä ravintola “Hoh Mongolissa”. Itse taidankin olla jo seuraava, joka jättää Mongolian taakseen. Tavallaan surku, mutta toisaalta ehkä kaipaankin jo vaihtelua. Tänään huomasin elämäni rutinoituneen täällä; jo toisena iltana peräkkäin täsmälleen samaan aikaan, kun kadunvarren hedelmäkauppias pakkaili tavaroitaan hissin vieressä olevaan varastoon. Kävimme täsmälleen saman keskustelun, kuin edellisenäkin iltana:
-Sain bainuu.
-Sain ta sain bainuu.
(Painan hissin nappia, mutta mitään ei tapahdu)
-Bakho (loppu)
-Ahh...
(Lähden kiipeämään portaita seitsemään kerrokseen)

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 8:57 ap.

18.7.2004 Takatuskaa

Au, persuuksiin sattuu! Neljan tunnin retki kukkuloiden yli joelle ja takaisin ratsain vaati kipunsa, mutta oli aivan mahtava. Tämänpäiväisen hevoseni nimi “Khinkhiri“ ja se oli ehdottomasti koko joukon kovin menijä. Ei tarvinnut edes “tsuh“ (mongolialaisten hevosten vauhtisana) sanoa, kun se pyyhälsi porukan keulilla muutenkin. Mitä lujempaa hevonen meni, sitä enemmän minä pompin ja nauroin selässä. Vaikka vauhti oli kohdallaan, niin ohjattavuudessa oli aluksi hieman ongelmia, kun se ei suostunut kääntymään, kuin yhteen suuntaan. Tilanne kuitenkin parani huomattavasti, kun opas asetti kuolaimet uudelleen paremmin. Toinen oppaista oli ehkä 7-10 vuotias poika, joka rupesi loppumatkasta pokkana nukkumaan hevosensa selässä. Hän vain tyynesti siirtyi istumaan satulan takapuolelle ja rentoutui satulaan nojaten.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 8:45 ap.

17.7.2004 Terelj

Päivä on helteinen jo aamuyhdeksältä. Aamiaiseksi söimme jotain, mika muistutti lounasta; lammasta perumoita ja nuudeleita. Sen jälkeen läksimme kiipeämään kohti vanhaa kristallikaivosta. Jo pian kävi selväksi vuoristototuus, että mikä leiristä näyttää pieneltä nyppylältä muuttuu kiivetessä oikeaksi vuoreksi.

Vaikka ulkona oli ehkä 35 astetta hellettä, niin sisällä kaivoksessä oli edelleen jäätä talven jäljiltä. Me pojat jatkoimme vielä vuoren huipulle, kun tytöt palasivat kaivokselta alas. Hikinen urakka oli ehdottomasti kuitenkin vaivan väärti, sillä maisemat ylhäältä olivat kerrassaan vaikuttavat. Lounaaksi saimme mongolialaista rosvopaistia (khorkhog), joka valmistetaan maitotonkassa laittamalla lammas paloina hehkuvien kievien kanssa tonkkaan ja tonkka tulille muutamaksi tunniksi. Ruoan kypsyttyä kuumien kivien pitäminen käsissä on kuulemma hyväksi terveydelle.

Ainakin minä ja Philipp olimme kiinnostuneitamenemään ratsastamaan, joten tilasimme hevoset neljäksi. Mongolialaiseen tapaan hevosia ei kuitenkaan näkynyt eikä kuulunut ennenkuin kesken illallisen noin neljä tuntia myöhässä.

Joka tapauksessa, parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Ratsastaminen auringonlaskuun mongolian aroilla oli erittain miellyttava kokemus. Minun heponi nimi oli “Mongolmör“ ja toista valkoista hevosta kutsuttiin “ruskeaksi hevoseksi“. Sovimme, että hevoset tulevat huomenna aamiaisen jälkeen uudelleen pidempää reissua varten.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 8:30 ap.

16.7.2004 Lippuja Pekingiin

Ensimmainen tiski rautatieasemalla: "Missa on kansainvalinen lipputoimisto?" -Keltaisessa rakennuksessa tien toisella puolella. Ensimmainen tiski keltaisessa rakennuksessa: "Saako taalta lippuja Pekingiin?" -Paan pyorittelya ja epamaaraista viittomista vasemmalle. Toinen tiski keltaisessa rakennuksessa (15 min. jonotuksen jalkeen): "Mina paivina menee junia Pekingiin?" -Peking, toinen kerros. Kolmas tiski keltaisessa rakennuksessa: "Pekingiin viides elokuuta?" -Tekee puhelinsoiton... ei lippuja mene ensimmaiseen kerrokseen huoneeseen 109. Neljas tiski keltaisessa rakennuksessa: "Milloin on tilaa Pekingin junissa? -Perjantaina 30.7 tai perjantaina 6.8. Ostan lipun 30.7 junaan. Kun olen tyytyvaisena antamassa rahoja virkailijalle... mene toiseen kerrokseen, kirjoittavat sinulle lipun siella.

Taman lippuluukkurallin jalkeen olin auttamatta myohassa Kiinan lahetystosta, mutta onneksi saamiseen ei pitaisi menna, kuin viisi paivaa. Seuraavaksi lahdin katsastamaan, olisiko black market tanaan auki ja olihan se. Mukaan tarttui lentopallo, pari palaa kangkaita, t-paita, suitsukkeita ja housut. Jostain syysta epaonnistui taksin metsastyksessa ja kavelin sulattavassa helteessa kotiin.

Viidelta oli tapaaminen yliopistolla niiden kanssa, jotka ovat lahdossa viikonlopuksi Terelj kansallispuistoon. Tavoilleni uskollisena olen taas myohassa, mutta talla kertaa syyna ovat Philipp ja David, joita jouduin odottelemaan. Viela viivastyksen viivastykseksi meidan taksi peruuttaa yhteen viemariaukkoon, josta puuttuu kansi ja jaa siihen jumiin, joten joudumme nostopuuhiin.

Kadut ovat taalla taynna syvia vaarallisia viemarikuiluja, kun porukka nyysii niista kannet ja myy romuraudaksi. Lehdessa oli myos uutinen yhdesta jarjen jattilaisesta, joka karventyi kuoliaaksi yrittaessaan varastaa kaapelia 110 kV:n korkeajannitelinjasta. Vahan aikataulusta myohassa, mutta kuitenkin paasemme taas luonnon helmaan. Terelj on 80km UB:sta itaan oleva suojelualue. Aurinko laskee, tahdet syttyvat ja linnunratakin erottuu selvasti.

Lähettänyt Antti Poikola : keskiviikkona, heinäkuuta 21, 2004 klo: 11:15 ap.

15.7.2004 Liian kuuma paiva tyoskennella

Otsikolla en tarkoita itseani, vaan Davidin pomoa, joka puolen paivan jalkeen lahetti viestin, ettei tule toihin lainkaan, koska ulkona on niin kuuma. Muutenkin mongolialainen tyomoraali on melkoisen loysa. Riippumatta ammatista nayttaa silta, etta suurin osa tyopaivasta kaytetaan seisoskeluun, jutusteluun, pasianssin peluuseen, videoiden katseluun tai muuten vain jonkun asian odotteluun. Eurooppalaisiin standardeihin nahden ainakin kaikkiin palvelualan toihin on palkattu kaksin tai kolminkertaisesti vakea palvelun laadun silti paranematta. Esimerkiksi minun lahikaupassa, joka on ison R-kioskin kokoinen valintamyymala on aina kuusi tyontekijaa, joista puolet hengailee kassalla. Yksi rahastaa ja kaksi kannustaa ja pakkaa tavaroita muovikassiin. Jonon pituudesta huolimatta toista kassaa ei avata koskaan (ilmeisesti sinne ei riittaisi kannustajia).

Taloyhtioillekaan ei yksi talonmies riita, vaan jokaisella rappukaytavalla on oma siivoaja-vartija, joka yleensa asustaa pienessa kolossa portaiden alla alimmassa kerroksessa. Kaikesta tasta tehotyollistamisesta huolimatta tyottomyysprosentti on yli kolmekymmenta ja luonnollisesti niillakin, jotka kayvat toissa niin palkat ovat aivan mitattomia.

Illan tullen pelasimme taas hurjat korismatsit kristillisen kirkon pihalla mongolialaisten (kristittyjen) kanssa.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 10:46 ap.

14.7.2004 Fiksut huopatohvelit

Toissa minu oli tarkoitus aloittaa uusi projekti tanaan, mutta kuten sanonta sanoo: 'Hiljaa hyva tulee". Se huone, jossa ovat seuraavat tyokaluni eli Mitsubishi PLC ja sen manuaali oli lukittu tanaa kesalomien takia. Kaytin sitten paivan edellisen raporttini viimeistelyyn.

Suurin saavutus oli, etta menin varta vasten matkamuisto-ostoksille kroatialaisen Tomon kanssa. Ensin suuntasimme black markettiin, jonne meneidat ajoi yksityistaksi, eli joku satunnainen ohikulkija ilman taksikylttia. Jaimme pois kyydista markkinapaikan edessa, maksoimme ja kiitimme. Tottakai markkinapaikka oli juuri tanaan suljettu, kun ei tullut asiaa etukateen mistaan tarkistettua. Hetken aikaa seisottuamme tien varressa se sama ukkeli, joka meidat oli tuonutkin noukki meidat taas kyytiin ja kuskasi takaisin lahtopisteeseen. Yleensa en saa ostettua mitaan fiksuja matkamuistoja taikka tuliaisia, kun lykkaan sita aina tuonnemmaksi kunnes koko reissu onkin yhtakkia ohi. Nyt kuitenkin sain erittain fiksut huopatohvelit, pienen kamelin, T-paidan, pullon Khiggis Vodkaa yys. pienta.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 8:56 ap.

13.7.2004 Hengailua

Viidentoista tunnin younet tekivat gutaa. Tama Naadamin jalkeinen paiva on viela virallinen lomapaiva, vaikke itse festivaalin ohjelma enaa jatkukaan. Valtaosa mongolialaisista kayttaa paivan toipumiseen, mutta koska olen taman asian suhteen paivan etuajassa ja jo taysin toipunut niin voin rehdisti vain hengailla. Hengailu on hyva aloittaa kahden tunnin aamukahveilla ja jatkoksi sopii paneutua muutamaksi tunniksi lukemaan Lonely Planet Chinaa (kiinalla on 14 rajanaapuria, itse keksin ilman apuja 10). Hengailupaivan voi paattaa ihailemalla auringon laskua Khiggis Khaan hotellin kattoravintolasta nimelta 10th floor.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 8:54 ap.

12.7.2004 Dramatiikkaa laukkakilpailuissa

Kaksikymmenta metria ennen maalia yksi hevosista kaatuu yllattaen ja pieni ratsastaja putoaa sen selasta. Muutamassa sekunnissa ensiapujoukot ovat paikalla elvyttamassa ratsua. Uupinutta hevosta yritetaan saada jalkeille potkimalla ja nostamalla, hanen paalleen kaadetaan vetta, mutta mikaan ei auta. Hevospolo on juoksunsa juossut ja hanen sydamensa pysahtyy. Viela viimeinen yritys saada sydan uudelleen sykkimaan pumppaamalla, mutta turhaan. Kuolleen hevosen raajat jaavat sojottamaan jaykistyneina. Melkein tunsin ymmartavani mongoliaa, kun kuuntelin jarkyttyneen yleison hiljaisia osaaottavia kommentteja. Todella dramaattinen paatos perinteiselle ratsastuskilpailulle.

Naadamin aikaan maan parhaat hevoset kilpailevat eri ikaluokissa. Kuollut hevonen oli nelivuotias, joidenka sarjassa juostava matka on 32 km. Kilpailun oli tarkoitus alkaa aamun viileydessa kello seitseman, mutta lahto oli yli kaksi tuntia myohassa, minka takia useat ratsut olivat maaliin tultaessa niin lakahtyneita, etta ratsastajat joutuivat raahaamaan niita perassaan suitsista. Kaikki ratsastajat ovat nuoria vain 7-11 vuotiata tyttoja ja poikia. Englantilainen Beatrice, joka opiskelee hevosfysioterapeutiksi epaili, ettei niin nuoret ratsastajat tunne hevosiaan riittavan hyvin, eivatka siksi osaa lopetaa ajoissa, vaan sanan mukaisesti piiskaavat ratsunsa hengilta.

Kilpailun surullisesta lopusta, vain tunnin mittaisiksi jaaneista younista ja piinaavasta kohmelosta huolimatta kannatti tulla katsomaan. Ikina en ole yhden paivan aikana nahnyt nain paljoa hevosia. Pelkastaan kilpailuun osallistui yli kolme sataa ratsua ja lisaksi iso osa yleisosta saapui paikalle ratsain.

Kun paasimme viimein paluuruuhkassa vietettyjen tuntien jalkeen takaisin keskustaan kavimme syomassa (nukahdin ravintolan sohvalle), jonka jalkeen minulla ei ollut voimia enaa mihinkaan ja jatin suosiolla painifinaalit stadionilla valiin.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 8:42 ap.

11.7.2004 Naadam

Kansallinen juhlapyhä Naadam, kaikki odottavat suurta juhlaa. Viimeaikoina myös turistien määrä kaupungissa on moninkertaistunut.
Aamulla tapasimme Sarantuyan, IAESTE-harkkareiden ja kolmen amerikkalaisen kemistiharkkarin kanssa yliopiston portailla , josta menimme bussilla Naadam-stadionille varaamaan hyvät katsomopaikat avajaisseremoniaan. Hulvattoman kokoisia painijan jörkäleitä, perinneasuisia jousiampujia, hevosia ja muuta hauskaa. Seremonian jälkeen menimme IAESTE:n kustantamalle lounaalle kreikkalaiseen ravintolaan. Lounas oli IAESTE:n puolelta hyvää palvelua, meille on maksettu muutenkin kaikenlaista mm. matka Karakorumiin, kahvit saksalaisessa kahvilassa, museokaynti ja lounas aiemmin, joten sen puolesta ei ole mitaan valittamista, mutta useammalla kuin yhdella harkkarilla saattaisi olla sanansa sanottavana itse tyopaikoista, mutta jätettäköön se sitten viralliseen harjoittelupalautteeseen.

Iltapäivällä menimme katsomaan viela jousiammuntaa, sekä Shagaita. Shagai on hassua minijousiammuntaa ilman jousta tai keilauksen ja tikan neppauksen välimuoto. Siinä puiselta alustalta sormella nepataan luista nuolta (tai tikkaa tai keilavälinettä) muutaman metrin päässä olevaa luunpaloista tehtyä maalirakennelmaa kohti. Kerrallaan yksi pelaaja neppaa ja muut toimivat tuomareina ja joikaavat jonjinmoista tuomarointilaulua. Tatat selittaessa todella tuntuu, etta yksi kuva kertoisi enemman, kuin tuhat sanaa, mutta kuvat tulevat sitten perassa. Jokatapauksessa mielenkiintoinen peli, jonka ajattelin hankkia jostain itselleni.

Pari paivaa sitten sain meilia meksikolaiselta ystavaltani, joka oli kuullut huhuja, etta olisin mongoliassa. Hanen tuttavansa Alejandro on matkalla Mongolian lapi Kiinaan. Tanaan tama Alejandro sitten soitti ja kutsuin hanet mukaan illanistujaisiin Natin (Thaimaalainen IAESTE-harjoittelija) luokse. Italialaisen pastan, korealaisen oluen ja monikansallisen osallistujajoukon kanssa ilta venyi minun osaltani aamuneljaan ja jotkut eivat menneet nukkumaan lainkaan. Aamulla bussi kohti hevoskisoja lahtee 5.40.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 8:38 ap.

10.7.2004 Pieni todennakoisyys

Jos joku olisi vuosi sitten kysynyt, missa tulen oilemaan vuoden pasta, niin todennakoisyys oikeaan vastaukseen olisi ollut aika lahella nollaa. Niin oikea vastaushan on tietysti Mongoliassa katsomassa East 17:nin konserttia. Kylla vain sen samaisen poikabandin, joka kymmenen tai jotain vuotta sitten villitsi tyttoja ympari Eurooppaa. En kyllakaan tunnistanut yhtaan EAST 17:nin biisia, mutta niiden lampparina soittaneen mongolialaisen hip-hop bandi Luminon kappaleet kylla olivat radiosta tuttuja.

Lähettänyt Antti Poikola : maanantaina, heinäkuuta 19, 2004 klo: 2:49 ip.

9.7.2004 Korealaista

Lainasin Philippin lapparia siina toivossa, etta saisin vapaapaivan aikana kirjoitettua raportin tyostani, mutta jotenkin vain laiskotti sen verran, ettei se ainakaan valmiiksi tullut.

Myohemmin menimme syomaan korealaiseen ravintolaan, mutta talla kertaa vain kahdeksan hengen porukalla. Paivan ravintolahupailun aiheena oli soijakastike. Tarjoilijalle tuotti valtavasti ongelmia ymmartaa, mista on kysymys, kun pyysin soija-kastiketta. Karsivallisesti selitin ele- ja kaikilla muilla tuntemillani kielilla ja lopulta tarjoilija sai valaistuksen: “Ahh, soya-sose”. Han kipitti akkia keittioon ja palasi hetken paasta levean hymyn kera tuomaan minulle suolaa.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:20 ip.

8.8.2004 Laumaelaimia

Naista joukkopaivallisista on tulossa nakojaan enemman saanto, kuin poikkeus. Tanaan puhuin kahden ihmisen kanssa, etta voisimme menna syomaan taas siihen hyvaan vaikkakin hieman kalliiseen intialais-meksikolaiseen ravintolaan.Harkkarit ovat laumaelaimia ja huhu levisi nopeasti kaikkiin ilmansuuntiin ja lopulta paikalle tuli taas kymmenen ihmista. Sehan on tietysti vain mukavaa, etta on sosiaalista elamaa ymparilla, mutta miinuspuolena on, etta kontakti paikallisiin jaa vahaiseksi tassa ulkomaalaislaumassa.
Ulkomaalaislaumoista puheenollen, samaan ravintolaan tuli syomaan viela ehka meitakin suurempi lauma eurooppalaisia skeittareita, jotka ovat etsiskelemassa mongoliasta hyvia kuvaus-spotteja. Skeittareiden kannalta valitettavaa, etta katujen kunnossapito ei ole muotia taalla pain.

Lähettänyt Antti Poikola : sunnuntaina, heinäkuuta 18, 2004 klo: 2:51 ip.

7.7.2004 Koripallona luoksesi pompin

Helteisesta auringonpaisteesta huolimatta menimme toiden jalkeen (yllattaen taas saksalaisten kanssa) kokeilemaan miten hankkimani koripallo pomppii. Peliin tuli mukaan muutama mongolialainen guruttaja. Ei sinansa ihme, etta osaavat taalla pelata korista, kun valehtelematta joka talon pihalla on koriskentta, jossa ensimmaiset aloittavat pelin aamukuudelta viimeiset lopettavat puolen yon jalkeen. Jopa yhden jurtan pihalla keskella aroa oli koripallokori.

Irlantilainen IAESTE-harjoittelija Deidra, joka on hiljattain saapunut maahan halusi nahda muita harkkareita ja kutsui meilitse kaikki illalliselle. Jostain koloistaan sinne kaivautui ennennakemattomiakin harkkareita. Yhteensa meita oli loppujen lopuksi 10 henkea: Deidra (Irlanti), Nat (Thaimaa), Beatrice (Englanti), Philipp W (Saksa), Philipp M (Saksa), Alex (Saksa), David (Saksa), Tomo (Kroatia), Franko (Sveitsi) ja mina (Suomi), joukosta puuttuivat vain Oyvind (Norja), Jan (Saksa) ja Sonia(Bosnia).

Lähettänyt Antti Poikola : sunnuntaina, heinäkuuta 11, 2004 klo: 11:10 ap.

6.7.2004 No huh huh

Maukasta pasta Bolognesea. Olimme Davidin kanssa lounaalla eraassa hyvassa ja halvassa mongolialaisessa ravintolassa, joka on niin suosittu, etta yleensa lounasaikaan sinne ei meinaa mahtua sisaan. Syotyani reilut puolet pasta-annoksestani kiinnittyy huomioni eriskummallisen nakoiseen lihapalaan, josta kasvaa puolitoista senttia pitkaa tuuheata tummanharmaata karvaa. Akisti ruokahaluni kaikkoaa, enka voi olla ajattelematta niita huhuja, joidenka mukaan lihan hinnan noustua saatetaan joissain paikoissa piilottaa ruokaan koiran lihaa. Puolen neliosentin kokoisen karvaisen nahanpalan perusteella on kuitenkin varsin mahdotonta paatella, mista elaimesta on kysymys. Karvan varitys ja pituus tuo mieleen lahinna ison rotan.

Toissa viimeistelin mikropiirin ja enaa puuttuisi testiohjelman ja tyoraportin kirjoittaminen ennen seuraavaan hommaan siirtymista.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 11:08 ap.

5.7.2004 Brau Haus

Takaisin toihin pitkan loysailyn jalkeen. Kun vian loytyminen mikropiirista ei onnistunut jai jaljelle ainoana vaihtoehtona juottaa suurin osa komponenteista uudelleen ja toivoa parasta. Talla kertaa homma sujui jo nopeammin ja kaikkien (minun, Baagiin ja kahden juotto-orjan) iloksi lopputulos oli toimiva ja LEDit alkoivat vilkkua.

Illalla menimme saksalaiseen panimoravintola Brau Hausiin oluselle. Mukana oli yksi amerikkalaistytto Kristina, joka opettaa englantia takalaisessa kielikoulussa. Kristina-parka joutui aika koville, kun yritti puolustaa presidentti Bushia kuuden eurooppalaisen seurassa.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 11:03 ap.

4.7.2004 Manzhir Khiid

Mahtava aamu, aurinko paistaa valtaisasti kirkkaalta taivaalta, ilma on raikas ja linnut laulavat. Oikein havettaa, etta olosuhteista huolimatta olen aina vahanaamuyrmea. Kun puramme teltat paljastuu, etta tuli sitten pimeassa pystytettya neoikein kunnon kivikkoon, ilmankos olikin vahan muhkuraiset unet.

Aikanaan 300 munkin luostarina toimineesta Manzhir Khiidista oli enaa pystyssa yksi museorakennus ja muutamia raunioita; Stalinin tehokkuutta. Museon huoltajaperheineen asustelee jurtassa raunioiden keskella ja tulee ystavallisesti avaamaan museon ovet satunnaisesti paikalle eksyville turisteille. Vaikkei luostarissa enaa paljoa nahtavaa olekaan, niin maisemat ja luonto ymparilla ovat sitakin upeammat. Jokapuolella nakyy ja kuuluu niin isoja petolintuja, kuin pienia laululintujakin.

Luostarilta jatkoimme kodittomien uhasta huolimatta patikoimaan vuorille ja metsiin. Valitettavasti vakisin jarjestetty paluukyyti esti meita kavelemasta suoraan Ulaanbaatariin. Sen sijaan kipusimme uskoakseni kohtalaisen lahelle Tsetseenguninhuippua (2256m) ja kaannyimme sitten takaisin ehtiaksemme ajoissa minibussille.

Zuunmod, josta bussi lahti on Ulaanbaataria ymparoivan Tov laanin paakaupunki. Lonely Planet on kylla informoinut, etta laanien paakaupungit yleensakin ovat vain mitattomia jurttakeskittymia, mutta enpa olisi uskonut ellen omin silmin olisi nahnyt. Tata taysin nukahtanutta kylaa, jossa on kaksi paallystettya katua on todellakin vaikea mieltaa kaupungiksi, puhumattakaan, etta viela jonkin sortin paakaupungiksi.

Ainakaan pakkojarjestetty paluukyyti ei ollut hinnalla pilattu, silla samastamatkasta kuudelle hengelle, josta eilen pulitimme 30 000 Tugrigia maksoimme nyt vain 3000 Tugrigia.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 10:52 ap.

3.7.2004 Varaaiti huolehtii

Kirjoitettuani viikon paivakirjatekstit puhtaaksi internet-kahvilassa takkuisesti toimineet yhteydet kaatuivat lopullisesti, enka saa puolentoista tunnin nakuttelun tulosta ulos koneelta. Kahvilan tyontekija raukkaparka pelastyi, kun oikein naytin pahaa naamaa ja uhkasin olla maksamatta toimimattomista yhteyksista. Budhan inspiroimana sailytan malttini ja lahden hakemaan kotoa MP3-soitinta, johon vointallentaa valiaikaisesti tekstini.

Internetsahlailyn johdosta myohastyn tapaamisesta muiden harkkareiden kanssa. Olemmetanaan lahdossa telttailemaan ja patikoimaan Ulaanbaatarin laheiselle 'Tsetseegun Uul' vuorelle. Laahto viivastyy muutenkin, mutta loppujen lopuksi, kun teltat on ostettu,paivallinen nautittu ja tilataksi hankittu paasemme matkaan. Jostain syysta IAESTE-koordinaattori Sarantuya tuppautui vakisin mukaan, kun Jan vain soittihanelle ilmoittaakseen matkasuunnitelmistamme. Tilataksin kanssa pyorimme viela puolisen tuntia etsimassa vararengasta mukaan otettavaksi ennen, kuin suuntaamme vihdoin Manzhir Khiid luostaria kohti.

Ehdimme juuri ja juuri ennen pimean tuloa luonnonsuojelualueen portille, jonka ulkopuolella meidan on tarkoitus yopya. Alkuperaisen suunnitelman mukaan meidan olitarkoitus seuraavana paivana kavella luostarille ja jatkaa siita noin 15 km. luonnonsuojelualueen halki takaisin Ulaanbaatariin jalkaisin. Tassa vaiheessakuitenkin Sarantuyan taka-ajatukset paljastuvat ja han torpedoi matkasuunnitelmamme jarjestamalla meille vakisin paluukyydin minibussilla laheisesta Zuunmodin kaupungista. Han on ollut ylisuojelevainen muutenkin, mutta tamankertaiset varoitukset metsissa asuvista villipedoista ja kodittomista olivat kaiken huippu. Kirosin mielessani, etta pitikin edes paljastaa suunnitelmamme hanelle.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 10:49 ap.

2.7.2004 UB Palace

Valvottuani melkein koko yon Ilkka Remeksen kirjan parissa olin paivalla ihan silmat ristissa, enka voinut valttaa ottamasta pienia paivanokosia. Perjantaihan on virallinen vapaapaivani ja huonon saan ansiosta paatimme myoskin olla lahtematta millekaan patikkaretkelle tai vastaavalle.

Illalla osallistuimme Phillipin kanssa Oyangan kutsusta englannin keskustelukerhon tapaamiseen. Aiheena piti olla USA:n itsenaisyyspaiva, mutta jostain kumman syysta keskusteluy muuttui minun ja Phillipin ryhmahaastatteluksi.

Tengis elokuvateatteri todellakin esittaa elokuvia alkuperaiskielella, joten myohemmin menimme nautiskelemaan kulttuurielamyksesta nimelta Spider Man 2. Viela myohemmin sunntasimme suurimpaan yokerhoon 'UB Palace', jonne kuulemma mahtuu kerralla kaksi ja puoli tuhatta juhlijaa. Musiikki oli siellakin paansarkya aiheuttavaa jumputusta, mutta onneksi kun hata on suurin on APU:kin lahella (APU on paikallinen panimo ja olutmerkki).

Illan parasta antia oli jonkun syntymapaivasankarin kunniaksi jarjestetty sexy dance competition, seka isani lahettama tekstiviesti: 'Mummon mokki Kukkia jarven rannalla'.

Lähettänyt Antti Poikola : sunnuntaina, heinäkuuta 04, 2004 klo: 2:58 ip.

1.7.2004 Ilkka Remes

Tapasin lounaalla kolme jenkkiopiskelijaa, jotka myoskin tyoskentelevat harjoittelijoina yliopistolla. Heidan hommansa on kemian laboratoriossa jotain veden keittelya, josta heille maksetaan 700 dollaria viikossa tutkimusharjoitteluapurahaa. En heti keksi, mitten sellaisen summan saa edes tassa maassa kulumaan.

Toisen saksalaisen IAESTE-harjoittelijan Phillipin piti tehda jotain 'Mechanical Engineering' hommia taalla, mutta hanelle tarjottiinkin putkiasentajan pestia kylpyhuonefirmasta. Phillip ystavallisesti kieltaytyi ennakkoon ilmoitettua toimenkuvaa vastaamattomasta tyosta, joten nyt silla valin, kun hanelle etsitaan uutta tyopaikkaa hanellakin olisi aikaa tehda joku pidenpi viikonloppuretki. Tutkailimme eri vaihtoehtoja, mutta valitettavasti sateista koko viikonlopuksi.

En muista million viimeksi olisin jaanyt niin koukkuun johonkin kirjaan, kuin nyt Ilkka Remeksen Uhrilentoon. En malta laskea kirjaa kasistani, vaan menetan youneni ja myohastyn sovituista tapaamisista. Illalla en tietenkaan poistunut kotoa, vaan jain lukemaan.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:58 ip.

30.6.2004 Varpusparvi lentaa

Johan tata on odoteltukin, melkein puolitoista kuukautta ehti menna reissussa ennen ensimmaista kunnon turistiripulia. Ihan elavasti muistuu mieleen Intian reissun vakiotervehdys: "How is your shit today?", seka meksikon ajoilta sanonnat: "Varpusparvi lahti lentoon" ja "On aika evakuoida taas".

Yliopiston paasykokeiden takia minulla ei ole toita tanaan ja ulkona sataa niin, ettei siellakaan viitsi palloilla. Kavin vain varovasti syomassa korealaista nuudelisoppaa ja esittelemassa kuntosalia norjalaiselle Oyvindille, sittemmin olen katsellut uutisointeja Saddamin oikeudenkaynnista. Iltaan mennessa Imodium oli jo vaikuttanut ja olo vakiintunut.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:49 ip.

29.6.2004 Vaalien vaikutukset

Sunnuntaina pidetyt parlamenttivaalit olivat menestys demokraateille. Edellisessa eduskunnassa 76:sta paikasta 72 oli ex-kommunistien hallussa, mutta nyt tulos oli suunnilleen puolet-puolet. Sikali kun mina huhuja ja uutisointeja olen ymmartanyt, niin jotain pienia epamaaraisyyksia vaaleihin liittyi. Ex-kommunisteja mm. syytetaan siita, etta he pyrkivat varmistamaan paikkojen sailymista pienemmissa vaalipiireissa lahettamalla rekkalasteittain taattuja aanestajia sinne poraamaan kaivoja tai tekemaan muuta vapaaehtoistyota, jolloinka he voivat rekisteroitya aanestajiksi kyseisessa vaalipiirissa.

Saksalaisen IAESTE-harjoittelijan Phillipin piti aloittaa tyot tanaan, mutta aamukymmenelta hanen toimistoon (jossa han myos asuu) ei viela ollut tullut ketaan. Han soitti pomolleen, joka vastasi kahealla aanella, etta on parempi aloittaa tyot vasta huomenna, koska koko toimiston vaki oli ollut edellisena iltana juhlistamassa demokraattien vaalivoittoa.

Minulla taas oli ohjelmassa vierailu hiilivoimalaitokseen. Odottelimme voimalan portilla pienen opiskelijaryhman kanssa ehka tunnin verran, etta joku vastuuhenkilo tulisi paastamaan meidat sisalle. Lopulta saimme vastauksen, ettavaalien takia voimalaan, joka on sotilasalue ei voida pastaa ketaan ulkopuolisia.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:42 ip.

28.6.2004

En meinannut aamulla paasta sisalle yliopistorakennukseen, kun sadat ihmiset jonottivat paastakseen ilmoittautumaan talla viikolla pidettaviin paasykokeisiin. Kun lopulta sain puskettua itseni ihmismuurin lapi ja menin tyohuoneeseeni sain kuulla, ettei tanaan olisi muita toita, kuin tutustuminen 'National Dispatching Centeriin'. Minut vietiin yhteen UB:n sahkon jakelukeskukseen ihmettelemaan 50 vuotta vanhaa venalaista relesuojausteknologiaa ja pirun isoja muuntajia.

Lyhyehkon tyopaivan paatteksi menin pitamaan seuraa hiljattain maahan tulleille IAESTE-harjoittelijoille, kun he jonottelivat passinsa rekisteroinnissa. Paatimme Phillippin kanssa menna ostoksille 'Black Markettiin' joka on Kharkhorin konttimarketin isoisoveli, markkinapaikka kaikelle mahdolliselle tavaralle moottoripyoran varaosista mongolialaisiin nahkasaappaisiin. Itselleni tarttui mukaan kokoelma paikallista poppia MP3:sina, shortsit ja koripallo.

Ravintola 'Los Bandidos', joka mainostaa itseaan mongolian ainoana (en ihmettelisi, vaikka olisi maailman ainoa) Meksikolais-Intialainen ravintola. Sattuvampaa yhdistelmaa ei voisi kuvitella, silla seka intialainen ettameksikolainen ruoka kuuluvat intohimoihini. Ruoka oli erinomaista, mutta valitettava miinuspuoli oli ravintolan hintataso.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:34 ip.

27.6.2004 Sand storm

Yo teltassa oli kylma ja marka ja aamulla tihkusade jatkui (paskamainen juhannussaa). Apeassa saassa leiriimme ilmaantui apean nakoinen ja kurainen koira kerjaamaan ruokaa. Tahan mennessa jokaiselle pysahdyspaikalle on kuin tyhjasta ilmaantunut koira tai parikin, mutta yhtaan kissaa en ole nahnyt koko mongoliassa oleskelun aikana. Ihmettelin aaneen tata epatasapainoa kissojen ja koirien valilla ja sain karmaisevan vastauksen. Mongolialaiset eivat pida kissoista, koska heidan mielestaan kissat eivat ela isannilleen, vaan odottovat isantansa kuolemaa. Helmut perkele!

Paiva tien paalla sujui mukavasti puolihorroksessa. Aina kun avasi silmiaan vahaksi aikaa naki jonkun tienvarressa vaihtamassa puhjennutta rengasta tai vastaantulevan modernin nomadin muuttokuorman. Rekat tai paremminkin kuorma-autot on taalla lastattu mita kummallisemmalla tavaralla ja yleensa sekaisin se. tukkikuorman paalle on sidottu nyyteissa jotakin muuta tavaraa tai nyyttikuorman paalle on nostettu henkiloauto tai monta metria korkean villakuorman paalla kyhjottaa yksi elava lammas. Tottakai meiltakin puhkesi kertaalleen rengas.

Illalla menimme viela saksalaisten kanssa nautiskelemaan lansimaalaiseen makuun sovitetusta mongolialaisesta perinneruoasta. Makusovitustarkoittaa sita, etta esimerkiksi lampaasta paloitellaan keittoon vain liha, eika luita, janteita, nahkaa, rustoa ja laskia, niinkuin maaseudulla oikeaan perinnekeittoon. Itse soin ensimmaista kertaa elamassani hevosen pihvia, joka oli kerrassaan herkullista.

Phillip sai meidat ylipuhuttua viela lahtemaan diskoon. Itse olin hyvin skeptinen sen suhteen, etta sunnuntai-iltana olisi mitaan menoa missaan. Paikallisen aanen opastamana menimme kuitenkin 'Muse' klubille. Viela puolilta oin paikka oli melko tyhja, mutta vastoin ennakko-odotuksiani se tayttyi yllattaen. Musiikin tason voi paatella siita, etta Daruden Sand storm soi illan aikana kahdesti. Asiakaskunta oli mukavan naisvaltainen ja etenkin tanssilattialla olisi ollut pojille tilaa, yhdessa vaiheessalaskin tanssijoiden sukupuolijakaumaksi 1:17.

Lähettänyt Antti Poikola : klo: 2:28 ip.

26.6.2004 Erdene Zoo

Aamiaisella sain kuulla, etta tyypillinen puoli-polvi-istuma-asentoni, jonka aitini on ristinyt bantuasennoksi on myos tyypillinen mongolialaisten paimentolaisten istuma-asento, ehkapa suonissani virtaa tippa nomadiverta. Purettuamme leirin kavimme katsastamassa sen, mita Mongolian suurimmasta luostarista (Budhalaisesta) Erdene Zoosta on Stalinin jaljilta pystyssa. Lahes englantia puhuva opas onnistui valottamaan taan muutamia asioita lisaa Budhalaisuudesta, kenties taman reissun jalkeen minulla on jo jonkinlainen kokonaiskasitys tasta maailman uskonnosta. Luostarin toimkinnallisessa osassa munkeilla oli meneillaan rukousseremonia, joka oli avoin myos turisteille.Uskonnollinen harmonissus oli kylla kaukana tasta touhusta, kun parisenkymmenta eri ikaista munkkia hoki tantrojaan ja valilla rummutteli ja puhalteli torviinsa turistien kiertaessa salia myotapaivaan. Pienta maksua vastaan olisi saanut ostaa munkeilta rukouksen tai pyhitettya vetta. Toisaalta kun katselee ymparille! en tuhotussa temppelissa ja ylipaataan koko maassa, niin ymmartaa sen, etta kai niiden munkkienkin on jostai saatava rahoitusta kulttuurinsa ja itsensa hengissa pitamiseksi.

Ennenkuin jatkoimme matkaa kohti geologien leiria teimme matkamuisto-ostoksia kilpikonnakiven luona ja ruokaostoksia konttimarketissa, jossa nimensa mukaisesti myytiin kaikenlaista tavaraa ja ruokaa konteista. Lahiseutujen paimentolaiset karauttivat konttimarkettiin hevosillaan tai moottoripyorillaan ostamaan jurttaansa uuttapaallyskangasta tai myymaan hevosenjouhistatehtya koytta ja muita kasityotuotteita.

Asfaltoitu 'pikatie' paattyi Kharkhoriin ja tasta eteenpain on luvassa vain mutkittelevia ja kuoppaisia ajouria. Missio, joka akkipaataan tuntui mahdottomalta on loytaa geologien leiri taalta loputtomilta aroilta ilman, etta tiedamme sen tarkkaa sijaintia. Muutama kysely paikallisilta kuitenkin riitti "Jossain joen varressa vuoren tuolla puolen" ja leiri loytyi yllattavan helposti. Kenttaleirilla oli toistasataa geologian opiskelijaa Ulaanbaatarista opettajineen, seka kaksi IAESTE-harjoittelijaa, jotka olivat viettaneet taalla jumalan selan takana jo kolme viikkoa kaivellen kivia ja syoden lammasta. Maisemat olivat todella kauniita ja etainen tasainen hirnahtelu, maakina ja jakin murahtelu rauhoittavaa, mutta kolmessa viikossa saattaisi kylla aika kayda pitkaksi. Lahdimme paluumatkalle jo samana iltana, jotta mongolialaiset ehtisivat aanestamaan huomisissa vaaleissa.

Lähettänyt Antti Poikola : lauantaina, heinäkuuta 03, 2004 klo: 9:25 ap.