18.7.2004 Takatuskaa

Au, persuuksiin sattuu! Neljan tunnin retki kukkuloiden yli joelle ja takaisin ratsain vaati kipunsa, mutta oli aivan mahtava. Tämänpäiväisen hevoseni nimi “Khinkhiri“ ja se oli ehdottomasti koko joukon kovin menijä. Ei tarvinnut edes “tsuh“ (mongolialaisten hevosten vauhtisana) sanoa, kun se pyyhälsi porukan keulilla muutenkin. Mitä lujempaa hevonen meni, sitä enemmän minä pompin ja nauroin selässä. Vaikka vauhti oli kohdallaan, niin ohjattavuudessa oli aluksi hieman ongelmia, kun se ei suostunut kääntymään, kuin yhteen suuntaan. Tilanne kuitenkin parani huomattavasti, kun opas asetti kuolaimet uudelleen paremmin. Toinen oppaista oli ehkä 7-10 vuotias poika, joka rupesi loppumatkasta pokkana nukkumaan hevosensa selässä. Hän vain tyynesti siirtyi istumaan satulan takapuolelle ja rentoutui satulaan nojaten.

Lähettänyt Antti Poikola : perjantaina, heinäkuuta 23, 2004 klo: 8:45 ap.