4.7.2004 Manzhir Khiid

Mahtava aamu, aurinko paistaa valtaisasti kirkkaalta taivaalta, ilma on raikas ja linnut laulavat. Oikein havettaa, etta olosuhteista huolimatta olen aina vahanaamuyrmea. Kun puramme teltat paljastuu, etta tuli sitten pimeassa pystytettya neoikein kunnon kivikkoon, ilmankos olikin vahan muhkuraiset unet.

Aikanaan 300 munkin luostarina toimineesta Manzhir Khiidista oli enaa pystyssa yksi museorakennus ja muutamia raunioita; Stalinin tehokkuutta. Museon huoltajaperheineen asustelee jurtassa raunioiden keskella ja tulee ystavallisesti avaamaan museon ovet satunnaisesti paikalle eksyville turisteille. Vaikkei luostarissa enaa paljoa nahtavaa olekaan, niin maisemat ja luonto ymparilla ovat sitakin upeammat. Jokapuolella nakyy ja kuuluu niin isoja petolintuja, kuin pienia laululintujakin.

Luostarilta jatkoimme kodittomien uhasta huolimatta patikoimaan vuorille ja metsiin. Valitettavasti vakisin jarjestetty paluukyyti esti meita kavelemasta suoraan Ulaanbaatariin. Sen sijaan kipusimme uskoakseni kohtalaisen lahelle Tsetseenguninhuippua (2256m) ja kaannyimme sitten takaisin ehtiaksemme ajoissa minibussille.

Zuunmod, josta bussi lahti on Ulaanbaataria ymparoivan Tov laanin paakaupunki. Lonely Planet on kylla informoinut, etta laanien paakaupungit yleensakin ovat vain mitattomia jurttakeskittymia, mutta enpa olisi uskonut ellen omin silmin olisi nahnyt. Tata taysin nukahtanutta kylaa, jossa on kaksi paallystettya katua on todellakin vaikea mieltaa kaupungiksi, puhumattakaan, etta viela jonkin sortin paakaupungiksi.

Ainakaan pakkojarjestetty paluukyyti ei ollut hinnalla pilattu, silla samastamatkasta kuudelle hengelle, josta eilen pulitimme 30 000 Tugrigia maksoimme nyt vain 3000 Tugrigia.

Lähettänyt Antti Poikola : sunnuntaina, heinäkuuta 11, 2004 klo: 10:52 ap.