16.8.2004 Stairway to Heaven

Yolla ymparoiva luonto naytti voimansa kunnon ukkosmyrskylla ja aamulla kosket pauhasivat entista enemman. Jatimme aamu-uinnin valiin viilean saan johdosta ja lahdimme kipuamaan seitseman aikaan.

Portaita, rappusia, askelmia ja loputtomasti portaita. Kymmenen tuntia kiipesimme portaita pitkin kohti vuoren huippua ja matkalla pysahdyimme vain muutaman kerran teelle ja pidimme yhden pidemman lounastauon. Yksi tiibettilainen kaveri, jonka tapasimme toissapaivana kehtasi kutsua tata kukkulaksi. Tasamaan kansalaiseksi suoriuduin tehtavasta varsin hyvin, mutta vuorilla kasvanut sveitsilainen Patrick valitti, etta portaat tekevat nousun tuplasti raskaammaksi ja loppumatkasta han alkoikin hyytya.

Matkanvarrelle jai toistakymmenta Buddhalaistemppelia, vesiputouksia, villiapinoita, huikaisevia nakymia ja tietenkin tuhansia ja taas tuhansia rappusia. Enemman kuin kerran kysyin itseltani, etta mita helvettia ne munkit ovat nain hankalaan paikkaan temppelinsa pykanneet.

Tahan menness pyha vuori on tarjonnut kaikkea sita, mita odotinkin; maisemia, luontoa ja haastetta. Nyt on aika kytkea sakolla lampiava peitto paalle ja menna uneksimaan vaikkapa rappusista, silla huomenna on aivan pakko nahda auringonnousu, jonka missasimme tanaan.

Lähettänyt Antti Poikola : lauantaina, elokuuta 21, 2004 klo: 4:14 ip.