15.8.2004 Iso B ja Emei San

Tata kirjoittaessa makoilen vuoristojoen keskella kohoavalle kalliolle rakennetussa luostarissa. Taustalla kuuluu kosken pauhu ja munkkien seremoniarummun kumina. Temppelin nimi Quinqyin Pavillon suomennettuna tarkoittanee puhtaan aanen temppelia. Paikkaa on vaikea kuvailla kayttamatta mauttomuuksiin asti ylisanoja. Ymparoiva luonto ja vuoristomaisemat yhdessa luostarin hiljaisen elamanmenon kanssa saavat mielen lepaamaan. Etenkin kun alitajuisesti vertaa tata kaikkiin muihin ylikansoitettuihin ja hektisiin turistirysiin, joissa olen tahan mennessa vieraillut niin ei voi kuin hymyilla; tulisikohan minusta hyva munkki. Kuriositeettina mainittakoon, etta tama luostarimajatalon huone on tahanmennessa ainoa hostellihuone johon olen majoittunut kiinassa, jossa on televisio.

Yopaikkamme on vain yksi kymmenista Buddhalaisten pyhan vuoren Emei Sanin luostareista. Huipulle meilla on viela matkaa 30 km horisontaalisti ja 2,3 km vertikaalisesti. Huomenna on tarkoituksemme herata sananmukaisesti ennen aamunkoittoa ja kylpea vuoristojoessa auringon noustessa. Haluamme olla liikkeella ajoissa ennen kuin vuori tayttyy paivamatkalaisista ja ennen kuin helle on kuumimmillaan.

Leshanin jattilais-Buddhan kanssa teimme tanaan pahimmanlaatuisen ajoitusvirheen. Aloitimme kiipeamisen patsaan 80 metria joenpinnan ylapuolella olevan korvan juureen vievaa tieta pitkin juuri puolenpaivan jalkeen, kun helle oli lakahdyttavimmillaan ja noin kymmenentuhatta kiinalaista oli seuranamme. Se turistimassojen maara oli jotain aivan jarkyttavaa. Sadat ryhmat seurasivat lippujen kanssa kulkevia ja mikrofoneihinsa kailottavia oppaita. Mitahan 1200-vuotias Buddha-vanhus mahtaa miettia tasta epapyhasta sirkuksesta , jonka keskipisteeksi han on tahtomattaan joutunut?

Pelkasimme, etta Emei San olisi yhta taynna, mutta illan hamartyessa olimme ainoat sateista vuorta ylospain kiipeavat ja ehdimme luostarin suojiin juuri ennen porttien sulkemista.

Lähettänyt Antti Poikola : lauantaina, elokuuta 21, 2004 klo: 3:52 ip.