29.7.2004 Kuin viimeistä päivää

Vähän ristiriitaiset tunteet lähtöä kohtaan. En oikein tiedä, haluaisinko jäädä tänne jatkaa Kiinaan, vai palata suomeen. Vaikka onkin haikeaa jättää Mongolia taakseen, niin olen kuienkin aika varma, että ainakaan kovin paljoa pidemmäksi aikaa en tänne haluaisi jäädä, kun ei minulla juurikaan ole paikallisia tuttuja. Epämääräinen reissuväsymyksen ja koti-ikävän tunne sen sijaan on realiteetti, joka iski päälle, kun vatsatautisena mietin edessä olevaa reilun kuukauden rinkkamatkaa. Toisaalta uskon kyllä pääseväni nopeasti kiinavireeseen, kunhan aika koittaa.

Päivä alkoi mongolialaistyylisellä odottelulla, kun työtodistuksen tulostaminen ja leiman hankkiminen siihen kesti aamukymmenestä kello yhteen. Loppupäivän sainkin sitten juosta pää kolmantena ja reppu neljäntenä jalkana de-rekisteröitymään, lahjoittamaan rahoja PR:lle, matkamuisto-ostoksille, ostamaan matka-shekkejä, vaihtamaan kiinan yuaneja, kehittämään valokuvia, pakkaamaan ja hankkimaan eväitä.

Viimeistä iltaa vietin mielenkiintoisten poliittisuskonnollissävytteisten keskustelujen merkeissä. Christina, joka on oikein fiksunoloinen ja mukava tyyppi omaa niin vastakkaisia mielipiteitä minun kanssani, että omat suvaitsevaisuuteni rajat olivat kyllä tiukoilla. Hän mm. Uskoo raamattuun sanasta sanaan, kannatta Bushin politiikka ja vastustaa abortin laillistamista. On hassua tavat henkilö, joka persoonana on oikein mukava, mutta jonka ajatukset ovat kuin toiselta planeetalta.

Lähettänyt Antti Poikola : perjantaina, elokuuta 06, 2004 klo: 9:46 ap.