27.7.2004 Havannan sillat

Jos minulla on joskus löysää töissà, niin on kyllä Davidillakin. Viimeviikon hän vain surffaili netissä ja tänään, kun kysyin, että oliko hänellä nyt töitä vastaus kuului: “Joo aamupäivällä tehtäväni oli tappaa kaksi hiirtä laboratoriosta kumisella vasaralla ja iltapäivà on minulla vapaa.”
Jatkoin PLC-harjoituksiani kirjoittamalla ohjelman kahden fiktiivisen nestesäiliön fiktiiviselle kontrollisysteemille. Vähän niinkuin olisin yksityisopetuksessa automaatio- ja systeemitekniikan alalla, siis enemmänkin opiskelemassa, kuin töissä. Toisaalta täällä kummittelee vielä kommunismin aikainen käsitys, jonka mukaan työn määritelmäksi riittää, että tekee jotain tuottavuudesta tai hyödyllisyydestä piittaamatta. Työni ovatkin täällä, kuin siltoja Havannaan johtavan moottoritien yli; oikein komeita, mutta turhia, kun sillan molemmissa päissà on vain peltoa.

Tänään, kun olen ollut kaksi päivää vajaat kaksi kuukautta Ulaanbaatarissa tapahtui suoranainen ihme. Yksi autoilija pysähtyi ja antoi tietä minulle jalankulkijalle. Tilanteesta on todettava, että kuljettaja oli nainen. Jottei viikon teema unohtuisi, niin mainittakoon nyt sananen vatsan voinnistakin, olo on ollut heikko, ja olen paastonnut koko päivän.

Lähettänyt Antti Poikola : keskiviikkona, elokuuta 04, 2004 klo: 11:00 ap.